Harvoin julkisuudessa nähty Eminem bongattiin – aloittaa pian kiertueen Euroopassa

Eminem räppää Trumpia vastaan:"Hän on hyvä vain rasismissa" 1:27

Keikkalavojen ulkopuolella hiljaiseloa elävä räppäri Eminem bongattiin hiljattain New Yorkissa.

VIDEO: Eminem räppää Trumpia vastaan: "Hän on hyvä vain rasismissa"

Yhdysvaltalainen rap-artisti Eminem, oikealta nimeltään Marshall Mathers, keikkailee tällä hetkellä ahkerasti ja aloittaa pian Euroopan kiertueensa.

Keikkalavojen ulkopuolella muusikkoa näkee kuitenkin julkisuudessa harvakseltaan, mutta lauantaina 2. kesäkuuta Eminem teki harvinaisen nopean esiintymisen päivänvalossa New Yorkissa.

45-vuotias Eminem nähtiin poistumassa autoonsa hotellistaan New Yorkissa. Parrakas räppäri oli pukeutunut mustaan verkkariasuun ja tervehti fanejaan käden heilautuksella. 

Lähes kahdenkymmenen vuoden ajan musiikkimaailman huipulla liikkunut Eminem on vihjaillut viime aikoina räppäri Nicki Minajin kanssa sosiaalisessa mediassa, että kaksikko on parisuhteessa. Mies on myös kertonut hiljattain, ettei ole löytänyt kestävää suhdetta erottuaan ex-vaimostaan ja lastensa äidistä Kim Scottista.

– Se on rankkaa. Olen käynyt muutamilla treffeillä eroni jälkeen, mutta mitään julkisuuteen tuomisen arvoista ei ole ollut, räppäri kertoi taannoin.

Lue myös:

    Uusimmat