Harvinaista kuvaa: Therese Johaug pitelee maailmanmestaria sylissään, kun tämä oli vauva

Lauantai oli juhlava päivä 600 asukkaan norjalaiselle pikkukylälle Dalsbygdalle, kun maailmanmestaruuksia juhlivat sekä hiihtotähti Therese Johaug että hänen serkkunsa Gyda Westvold Hansen. 18-vuotias Hansen vei Oberstdorfissa vieläpä naisten yhdistetyn historian ensimmäisen maailmanmestaruuden.

Johaug, 32, juhli MM-kultaa naisten 7,5+7,5 kilometrin yhdistelmäkilpailussa. Hansen puolestaan vei yhdistetyn maailmanmestaruuden HS 106 -mäen ja viiden kilometrin hiihto-osuuden sisältäneessä kilpailussa. Hansen oli mäkiosuudella toinen ja nousi hiihto-osuudella ykköseksi siskosten Mari Leinan Lundin (+13,8) ja Marte Leinan Lundin (+28,8) täydennettyä Norjan kolmoisvoiton.

"Järjettömän suurta"

Hansen kertoo saaneensa Johaugilta paljon teknisiä vinkkejä ja onnentoivotuksia kisoihin. Hän on saanut tästä motivaatiota.

– Theresellä on ollut suuri merkitys minulle. Hän on tukenut minua ja ollut hieno roolimalli monien vuosien ajan. On äärimmäisen hienoa pystyä tekemään tämä samana päivänä, kun hän ottaa MM-kultaa, Hansen iloitsi VG:lle.

Johaug sanoi puolestaan NRK:lle olevansa valtavan ylpeä ja vaikuttunut Hansenin saavutuksesta.

– On uskomattoman hauskaa, että Dalsbygda onnistuu ottamaan kaksi kultaa. Se on järjettömän suurta ja lämmittää sydäntäni, Johaug riemuitsi.

"Kertoo, kuinka kova hän on päästään"

VG julkaisi jutussaan harvinaista kuvaa, jossa Johaug pitelee Hansenia sylissään, kun tämä oli vasta vauva. Johaug palasi Hansenin varhaisiin vuosiin ja sanoi muistavansa tämän hypänneen 50 metriä Dalsbygdan Åsenkollenilla jo kahdeksan–yhdeksänvuotiaana.

– Se kertoo hiukan, kuinka kova hän on päästään. Hän ei pelkää heittäytyä, ja samaan aikaan hän on ottanut suuria harppauksia maastohiihdon puolella. En ole koskaan nähnyt hänen hiihtäneen niin hyvin kuin tänään, Johaug ylisti lauantaina.

Oberstdorfin MM-hiihtojen päiväkohtaisen ohjelman näet tästä linkistä ja Suomen joukkueen tästä linkistä!

Lue myös:

    Uusimmat