Harvinainen tilanne: Puolikas Suomea ilman lunta, ensilumi yhä paikoin satamatta

Maan etelä- ja keskiosa on yhä laajalti lumeton.

Lunta on tällä hetkellä lähinnä maan pohjoisosassa sekä paikoin idässä. Ilmatieteen laitoksen mukaan näin vähäinen lumitilanne tähän aikaan vuodesta on harvinainen, mutta ei poikkeuksellinen. Esimerkiksi vuonna 2006 joulukuun puolivälissä oli lunta suunnilleen samoilla alueilla. Jouluna 2013 maa oli musta laajalti maan etelä- ja keskiosassa.

Virallinen ensilumi on satamatta yhä osassa havaintoasemia muun muassa Helsingissä, Turussa, Vantaalla, Espoossa, Hyvinkäällä, Kouvolassa ja Lappeenrannassa. Esimerkiksi vuonna 2011 ensilumi tuli etelässä myöhään, Helsingissä jopa seuraavan vuoden puolella. Talvella 2013-2014 virallinen ensilumi satoi Helsingin Kaisaniemessä vasta 12. tammikuuta 2014. Ensilumi päätyy tilastoihin, kun sitä on vähintään yksi senttimetri aamun mittauksessa kello 8.

Terminen talvi jäljessä keskimääräisestä

Termisen talven alku on selvästi jäljessä keskimääräisestä. Termisen talven on vahvistettu alkaneen vasta pohjoisessa ja osassa maan itäosaa, kun keskimäärin terminen talvi on alkanut tähän aikaan jo koko maassa. Terminen talvi alkaa, kun vuorokauden keskilämpötilan katsotaan olevan pysyvästi nollan alapuolella. Tämän vahvistamiseksi määritelmän tulee täyttyä noin parin viikon ajan.

Joulukuun alku on ollut koko maassa tavanomaista lämpimämpi. Maan etelä- ja keskiosassa on ollut laajalti harvinaisen leutoa ja Käsivarren Lapissa jopa poikkeuksellisen leutoa. Säätilastoissa harvinaisella tarkoitetaan keskimäärin kerran kymmenessä vuodessa toistuvaa ja poikkeuksellisella muutaman kerran sadassa vuodessa toistuvaa. Viime viikonloppuna 6. joulukuuta Ahvenanmaalla Jomalassa mitattiin Suomen mittaushistorian joulukuun korkein lukema, 11,1 astetta.

Sää on nyt viilenemässä. Lumisateet ovat viikonloppuna ja ensi viikolla mahdollisia maan eteläosassa asti. Tämän hetken ennusteen mukaan sää näyttää kuitenkin lauhtuvan vielä ennen joulua, joten joulun lumitilanne on yhä epävarma.

Paikkakuntakohtaiset ennusteet ja sadetutka MTV:n sääsivustolla.



Uusimmat