Harva lapsi syö riittävän terveellistä ruokaa – yhdessä asiassa erityisen paljon petrattavaa
Turun yliopiston tuore valtakunnallinen tutkimus paljastaa, että vain harva lapsista syö riittävän terveellistä ja monipuolista ruokaa. Erityisesti kasvisten, hedelmien ja marjojen syönnissä olisi petrattavaa.
Ainoastaan 14 prosentilla suomalaisista leikki-ikäisistä ruokavalion ravitsemuksellinen laatu on hyvä. Lisäksi ainoastaan yksi prosentti lapsista syö ravitsemussuositusten mukaisen määrän eli viisi annosta kasviksia, hedelmiä ja marjoja päivässä.
– Tietysti meillä on Suomessa moni asia hyvin lasten ravitsemuksessa, mutta on aika jännä, että tällainen yksinkertainenkin asia kuin kasvikset, että niitä ei tule sitten riittävästi syötyä, ravitsemustieteen apulaisprofessori Kirsi Laitinen Turun yliopistosta sanoi MTV Uutisten haastattelussa.
Tutkimus osoittaa, että vanhempien koulutus ja elintavat vaikuttavat merkittävästi myös lapsen ruokavalioon. Korkeasti koulutettu ja terveellisesti syövä vanhempi tarjoaa jälkikasvulleen todennäköisesti ravitsemuksellisesti hyvää ruokaa.
Terveellinen ruokavalio koko perheelle
Tohtorikoulutettava Ella Koivuniemi on tuloksista huolissaan, sillä hyvä ravitsemus on tärkeää lapsen terveydelle. Tulevaisuudessa alle kouluikäisten heikkolaatuiseen ruokavalioon voitaisiin puuttua aiempaa tehokkaammalla elintapaohjauksella neuvolassa.
Terveellisen syömisen pääperiaatteet ovat samat koko perheelle.
Runsas kasvisten, hedelmien ja marjojen syöminen, täysjyväviljatuotteiden ja pehmeiden rasvojen suosiminen sekä kasviproteiinituotteiden, kalan ja siipikarjan käyttäminen proteiinin lähteenä ovat hyväksi sekä lapsille että aikuisille. Leikki-ikäisten tulisi käyttää päivittäin myös rasvattomia tai vähärasvaisia maitotuotteita.
Sen sijaan punaisen lihan ja lihavalmisteiden, sokerin, suolan ja kovan rasvan määrää ruokavaliossa kannattaa rajoittaa.
Osittaislähde: THL
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää