Venäjä on tehnyt muutoksia Viron vastaiselle rajalle.
Venäjän turvallisuuspalvelu (FSB) on määrännyt väliaikaisia liikkumisrajoituksia kahdelle Viron vastaisella rajalla sijaitsevalle alueelle, kertoo Viron yleisradio ERR.
FSB:n mukaan liikkumisrajoitusten on määrä estää rajanylityksiä, laitonta maahanmuuttoa sekä suojata vesiluonnonvaroja alueella. Rajoitukset ovat voimassa 26. syyskuuta asti Slantsyn ja Kingiseppin rajavyöhykkeillä.
Viron poliisi- ja rajavartiolaitos (PPA) kertoo ERR:lle tietäneensä ennakolta Venäjän suunnittelevan määräaikaisia liikkumisrajoituksia. Venäjän viranomaiset eivät kuitenkaan ilmoittaneet asiasta PPA:lle etukäteen.
Liittyvätkö liikekannallepanoon?
PPA:n mukaan tällaiset rajoitukset eivät ole kuitenkaan poikkeuksellisia.
PPA:n rajavaltuutettu Andris Viltsin kertoo ERR:lle, että Venäjä on ajoittain ottanut käyttöön erilaisia liikkumisrajoituksia ennaltaehkäisevien toimien tai harjoitusten yhteydessä.
Lisäksi liikkuminen Venäjän rajavyöhykkeellä on normaalistikin huomattavasti rajoitetumpaa kuin muualla maassa.
Viron sisäministeri Igor Taro ei kuitenkaan sulje pois mahdollisuutta, että rajoitukset saattavat liittyä suunniteltuun liikekannallepanoon.
Jo pitkään jyllänneiden spekulaatioiden mukaan Venäjä suunnittelee satojen tuhansien venäläisten liikekannallepanoa lähiaikoina. Etenkin duuman v

