Harri Heliövaaran Wimbledon-turnaukselle karmea päätös: luovutus ennen ottelua parin takia

Harri Heliövaaran ja Lloyd Glasspoolin taival Wimbledonin tennisturnauksen miesten nelinpelissä päättyi luovutukseen. Suomais-brittiläisen parin oli määrä kohdata maanantaina kolmannen kierroksen ottelussa kahdeksanneksi sijoitetut Lukasz Kubot ja Marcelo Melo, mutta Glasspoolin jalkavamma esti kaksikon pelaamisen.

Puolalainen Kubot ja brasilialainen Melo ovat kumpikin entisiä nelinpelin maailmanlistan ykköspelaajia. Kaksikko eteni luovutuksen myötä puolivälieriin.

– Ei valitettavasti ole Lloyd pelikunnossa tänään. Ihme oli, että revenneellä nivusella saimme voiton lauantaina, mutta ei ollut realistista lähteä tänään edes kentälle paras viidestä -otteluun huipputiimiä vastaan. Harmittaa kovasti, mutta ei mahda mitään, Heliövaara harmitteli Tennisliiton tiedotteessa.

Wimbledonin nelinpelissä kaksi ensimmäistä kierrosta pelattiin paras kolmesta -systeemillä, mutta toisella viikolla pelit pelataan jälleen pidemmän kaavan kautta.

Heliövaara, 32, pelasi Wimbledonissa ensimmäistä kertaa aikuisten grand slam -turnauksen pääsarjassa. Villin kortin turnaukseen saaneet Heliövaara ja Glasspool etenivät 16 parhaan joukkoon kukistamalla hollantilaisparin Jean-Julien Rojer / Wesley Koolhof ja brittiparin Alastair Gray / Aidan McHugh.

Lue myös:

    Uusimmat