Suomesta on löytynyt uusi sudenkorentolaji, lännenkirsikorento. Ruotsissa yleisen korennon leviämistä Suomeen oli osattu jo odottaa.
Suomen Lajitietokeskuksen foorumilla huomattiin elokuun lopulla, että korentoharrastaja on lisännyt tietokeskuksen sivuille kuvan ihan uudesta sudenkorentolajista. Harrastaja oli ikuistanut korennon Ahvenanmaan Getassa.
Helsingin yliopisto kertoo tiedotteessaan, että muut harrastajat osasivat tunnistaa uuden lajin pian lännenkirsikorennoksi (Sympecma fusca).
Lajilla oli jo suomenkielinen nimi, sillä sen leviämistä Suomeen oli osattu odottaa.
– Uuden sudenkorentolajin paljastuminen laji.fi-portaalista oli mukava löytö. Havainto rekisteröitiin Lajitietokeskuksen tietokantaan ja täydentää nyt tietojamme Suomen lajistosta, kertoo Lajitietokeskuksen ylläpitäjä, tietotekniikka-asiantuntija Mikko Heikkinen Luomuksesta, Helsingin yliopistosta.
Sudenkorentoasiantuntija ja Suomen sudenkorennot -kirjan kirjoittaja Sami Karjalainen ei yllättynyt lännenkirsikorennon Suomen valtauksesta.
– Lännenkirsikorennon löytyminen Suomesta ja Ahvenanmaalta ei ollut yllätys, sillä se on esiintynyt jo pitkään Ruotsin rannikolla Ahvenanmaan lähellä, Karjalainen toteaa.
