Hannu-Pekka Björkman eron jälkeen: Lapset sopeutuneet tilanteeseen

Näyttelijä Hannu-Pekka Björkman kertoi MTV.fille kuulumisiaan Kansallisteatterin syyspressissä.

Hannu-Pekka Björkman nähdään syksyllä Kansallisteatterin kolmiosaisessa näytelmässä Onnellisuuden tasavalta. Tiistaina järjestetyssä lehdistötilaisuudessa nähtiin pätkä näytelmästä.

– Näytelmästä voi löytää helvetin kiirastulen ja paratiisin, mutta ne tulevat yllättämään, että millainen on Martin Crimpin käsitys nyky-yhteiskunnan tilasta ja mihin ollaan menossa.

Näytteessä nähtiin näytelmän laulunumero ja lisää on luvassa kokopitkässä näytelmässä. Miten Björkman suhtautuu laulamiseen?

– No minä en ole kyllä laulaja, mutta nämä ovat sen verran helppoja lauluja, että tämäkin sujuu tässä. Ei minulla ole sellaista vastuuta, ei soolobiisejä. En edes tykkää laulamisesta, koska olen niin huono, Björkman nauraa.

Heinäkuun ajan Björkman on lomaillut Suomessa ja nauttinut muun muassa uimisesta.

–Yritin kyllä lähteä ulkomaille, mutta se ei onnistunut. En saanut lippua ostettua, ei vaan tullut lähdettyä, Björkman nauraa.

”Nautin uudesta kodistani”

Hannu-Pekka Björkmanin ja näyttelijä Minna Haapkylän 20 vuoden avioliitto tuli tiensä päähän viime vuonna. Keväällä 2014 eroa hakeneen avioparin lopullinen ero astui voimaan viime vuoden marraskuussa.

Erosta huolimatta Björkman ja Haapkylä ovat pitäneet välinsä kunnossa. Muutosten myötä Björkman muutti keväällä kuitenkin pois perheen kodista Töölönlahden Linnunlaulusta Helsingin keskustaan.

– Olen asettunut hyvin aloilleni ja ollut tyytyväinen, nautin uudesta kodistani, Björkman kertoo.

Onko uutta asuntoa tullut kovasti laitettua?

– Tässä pikkuhiljaa, ei ole niin kiirettä. Lähes joka viikko jotain uutta. Tällä hetkellä tyylinä on ehkä sellainen funkkis/art deco, koska funkkistalo.

Poikamiesboksiksi Björkman ei kuitenkaan asuntoaan kutsuisi.

– Varsinkaan, jos poikamiesboksilla tarkoitetaan sellaista, että asunnossa on likaista. Ei sellaista, minä en pidä sotkusta. Se on minun ja lasten yhteinen asunto.

Björkman kertoo hänellä ja Minnalla olevan yhteishuoltajuus ja lapset asuvat vuorotellen isällään ja äidillään.

– Minun mielestä lapset ovat sopeutuneet erittäin hyvin tilanteeseen, Björkman toteaa.

Lue myös:

    Uusimmat