Mainos

Hampaiden valkaisu on suosittua nyt myös keski-ikäisten miesten keskuudessa – "Kysyntä sinkkumarkkinoilla kasvaa valkoisilla hampailla"

2:07

Yhä useampi suomalainen haluaa valkoisemmat hampaat. MTV Uutisten tekemän soittokierroksen mukaan suurimmilla hammaslääkärialan yrityksillä esteettisten hoitojen kysyntä on kasvanut.  

Aiemmin erityisesti nuorten naisten suosiossa ollut hampaiden valkaisu on nykyään kaikenikäisille vaihtoehto. Ulkonäöllä on aiempaa suurempi merkitys, ja ihmiset ovat valmiita laittamaan rahaa ulkonäkönsä eteen. Hampaiden valkaisulle syitä voi olla useita.

– Työelämässä halutaan, että on raikas hymy, jotta kehtaa hymyillä, kertoo erikoishammaslääkäri Tuomas Rimaaja Attendolta.

Suomalaiset eivät halua hohtavan valkoista

Hampaiden valkaisu on Rimaajan mielestä monelle helppo ratkaisu, sillä hampaille voi tehdä paljon toimenpiteitä ilman, että ulkonäkö muuttuu liikaa.

– Plastiikkakirurgialla saadaan tehdyn näköistä, hampaita taas voi muokata luonnollisesti. Toisin kuin Amerikassa, suomalaiset haluavat, että hampaat näyttävät valkaisun jälkeen luonnolliselta. Amerikassa halutaan, että hampaissa näkyy se, että niihin on käytetty rahaa. 

Aiemmin valkaisu oli erityisesti nuorten naisten suosiossa, mutta nyt vastaanotolla käy kaikenikäisiä, enenevässä määrin keski-ikäiset miehet.

– Koko ajan tulee enemmän miespotilaita ja juuri vähän vanhempia, kertoo suuhygienisti Irene Närvänen Oral Hammaslääkäreistä.

Valkaisusta parempi itsevarmuus

Hampaiden valkaisulla on hammaslääkärien mukaan ennen kaikkea sosiaalinen vaikutus, sillä itsetunto kasvaa, kun hampaat valkenevat.

– Miehiltä on tullut palautetta, että sinkkumarkkinoilla on asema parantunut, kun hammaskalusto on kunnossa, kertoo Rimaaja.

Valkaisuhoitoja tehdään yksittäisinä hoitoina ja usein myös osana hoitokokonaisuutta.

– Hampaiden valkaisu on siinä tapauksessa ikään kuin kruunu kaiken muun päälle, sanoo vastaava suuhygienisti Anna Pettersson Hammas Mehiläisestä.

Kaikkiin aineisiin ei kannata koskea

Hampaita voi valkaista myös kotona, mutta hammaslääkärit muistuttavat netistä tilattavien aineiden riskeistä.

– Niistä tulee tietää, miten aineita käytetään ja mitä ne sisältävät. Seassa voi olla sellaisiakin aineita, jotka eivät toimi. Ne voivat olla jopa haitallisia, jos niissä on vaikka sellaisia aineita, joiden ei kuuluisi mennä ikeniin, kertoo Iensairauksien erikoishammaslääkäri Antti Niskanen Hammas Hohteesta.

Ennen kuin valkaisuhommiin ryhtyy, on suun oltava terve: ikenet kunnossa, reiät paikattu ja hammaskivet poistettu.

– Muutoin hampaat voivat ruveta esimerkiksi vihlomaan, Pettersson sanoo.

Juttua korjattu 20.8.2018 kello 9:00: Hoidoista kertovaa kappaletta on muokattu ja täydennetty ja viimeisen sitaatin muotoilua muokattu.

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.