"Hampaaton kanukki" oli iskussa Raumalla – SaiPa hukkasi johtonsa, mutta voitti silti

SaiPa yllätti Lukon, kun se haki kaksi pistettä 5-4-lukemin Raumalta. 

SaiPa hukkasi ottelussa kahden maalin johtonsa, mutta pystyi silti ottamaan voiton.

SaiPa aloitti ottelun vahvasti ja mätti ensimmäisessä erässä kolme maalia, kun Jonatan Tanus, Brenden Kichton sekä Tyler Morley onnistuivat maalinteossa.

Lukko aloitti toisessa erässä kirin, kun se nousi Brandon Defazion ja Eetu Koivistoisen osumilla maalin päähän.

SaiPa tuli kuitenkin kolmanteen erään hyvällä ilmeellä, sillä kanadalaispuolustaja Kichton muutti illan toisella maalillaan tilanteen 4-2:een. Maalinsa jälkeen Kichton väläytti kuuluisaa hymyään. 

Lukko nousi maalin päähän, kun Lukon aiemmat maalit syöttänyt Jakub Krejcik laukoi raumalaisjoukkueen kolmannen maalin.

Lukko huipensi kirinsä vain alle puolitoista minuuttia ennen kolmannen erän päättymistä, kun Heikki Liedes ohjasi 4-4-tasoitusmaalin.

Ottelu eteni aina voittomaalikilpailuun asti, jossa ratkaisumaalin teki SaiPan Ahti Oksanen. Voittonsa ansiosta SaiPa nousi sarjassa kahdeksanneksi.

Ottelussa kaksi syöttöpistettä saalistanut Ville Koho nousi SaiPan seurahistorian syöttötilaston jaetulle ensimmäiselle sijalle yhdessä Heikki Mälkiän kanssa. Molemmilla on syöttötilastossaan 150 syöttöä SaiPa-paidassa.

Lue myös:

    Uusimmat