Haminan mursun matka jatkuu – ei ole palannut loikoilemaan rannalle

Haminassa rannalla muutaman päivän lepäillyt mursu ei ole palannut sen jälkeen, kun se oli polskinut tiehensä lauantai-iltapäivästä, kertoo Kaakkois-Suomen poliisi.

Mursunaaraasta ei ole tehty poliisin tietojen mukaan uusia havaintoja myöskään muualla. 

Haminan kaupungin rantavesissä havaittiin torstaina täysikasvuinen mursu.

Perjantaina mursu saapui lepäämään venerantaan, ja Kaakkois-Suomen poliisi eristi eläimen lepopaikan, jotta se sai makoilla rauhassa. Poliisin arvion mukaan alueen eristys piti. Lauantaina mursu palasi merelle.

Juttu jatkuu videon jälkeen.

Tältä näyttää Haminassa kohahduttanut mursu – tuoreimmat tiedot kesän oudoimmasta uutisesta 1:09
Tältä näyttää Haminassa kohahduttanut mursu.

Matka Norjan rannikolta Suomen rannikolle

Mursunaaras on kaukana kotivesiltään, sillä mursut asustavat Pohjoisella jäämerellä.

Mursun liikkeitä tutkinut väitöskirjatutkija Rune Aae Kaakkois-Norjan yliopistosta kertoi perjantaina Helsingin Sanomille, että mursu on havaittu ensimmäisen kerran Norjan lounaispuolella maaliskuun puolivälissä.

Aae kertoi, että mursu on matkannut Ruotsin ja Tanskan kautta Saksan Rügenin saarelle ja siitä Puolan rannikolle ja vielä Kaliningradin kautta Latviaan.

Helsingin Sanomat kertoo, että mursu on saanut matkansa aikana useita nimiä eri maista. Tanskassa mursua kutsutaan Luffeksi, Ruotsissa Steniksi ja Latviassa Stenaksi. Aae kutsuu naaraspuolista eläintä Stena-nimellä, lehti kertoo. 

MTV Haminassa: Selviytyykö suomalaisia kohahduttanut mursu meressä? 6:47
MTV Haminassa: Selviytyykö suomalaisia kohahduttanut mursu meressä?

Lue myös:

    Uusimmat