Hälyttäviä tuloksia: Nykyaikuiset eivät liiku ja ovat sairaampia kuin aiemmin

Suomalaisten liikkuminen ei riitä kunnon ylläpitoon. Alankomaissa tehdyn tutkimuksen mukaan nykyaikuiset ovat sairaampia kuin aiemmin.

Suomalaiset liikkuvat liian vähän – itse asiassa niin vähän, ettei liikkuminen pidä kuntoa yllä. Suomalainen työikäinen harrastaa Firstbeatin selvityksen mukaan terveysliikuntaa 10 minuuttia päivässä. UKK-Instituutin väestötutkimus kertoo samaa tarinaa.

– Liikuntasuositusten toteutuminen on huomattavan vähäistä. Fyysistä aktiivisuutta on ihmisten arjessa liian vähän, UKK-instituutin johtaja TommiVasankari toteaa.

– Suositukset kertovat selkeästi, mitä liikunnan osalta tulisi tehdä terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseksi. Taustalla ovat laajat liikunnan terveyshyötyjä käsittelevät tutkimukset. Suositusten tarkoituksena on ohjata ihmisten terveyskäyttäytymistä, Vasankari kertoo.

Nykyaikuiset sairaampia

Alankomaissa tehdyn tutkimuksen mukaan nykyaikuiset ovat aineenvaihdunnaltaan sairaampia kuin aiempien sukupolvien ihmiset samanikäisinä.

European Journal of Preventive Cardiology -julkaisussa esitelty tutkimus analysoi yli 6000 koehenkilöä vuosina 1987–1991 alkaneesta tutkimuksesta. Tutkijat havainnoivat muun muassa koehenkilöiden painoa, verenpainetta ja kolesterolitasoja.

Tulosten mukaan ylipaino, liikalihavuus ja korkea verenpaine yleistyivät iän myötä kaikissa sukupolvissa, mutta mitä "tuoreempi" sukupolvi oli kyseessä, sitä yleisimpiä nämä riskitekijät olivat. Esimerkiksi ensimmäisestä miesryhmästä ylipainoisia oli 40 prosenttia, mutta 11 vuotta myöhemmin saman ikäryhmän miehistä ylipainoa kantoi mukanaan jo 52 prosenttia.

Tutkijoiden mukaan viime aikoina syntyneillä aikuissukupolvilla menee huonommin kuin edeltäjillään. Tutkija GerbenHulsegge kuvailee, että 40-vuotiaiden sukupolvi on jo 15 vuotta "edellä" esimerkiksi ylipainossa.

"Liikkumaan on lähdettävä tietoisesti"

Terveysliikunnassa ihminen hikoilee ja hengästyy. Liikunnalla ja terveysliikunnalla on eroa: kevyt kävely, piha- ja kotityöt, marjastus, golf ja koiran ulkoilutus kyllä virkistävät ja irrottavat arjen huolista, mutta niissä normaalikuntoisen syke nousee sydänterveyttä edistävälle tasolle vain harvoin.

Firstbeatin aineisto kattaa 47 000 päivän sykevälimittauksen yhteensä 15 400 eri henkilöltä. Sykevälianalyysissa mitataan hengitys- ja verenkiertoelimistön kuormitusta sydämen sykkeen välittämistä tiedoista.

– Tulos on hälyttävä. Kymmenen minuutin päivittäinen liikunta ei riitä ylläpitämään kuntoa. Liikuntaminuutteja kerryttävät eniten aktiiviset liikkujat. Aineiston henkilöistä 45 prosenttia ei liikkunut kolmen päivän sykevälimittauksen aikana lainkaan terveysliikunnan tasolla. Terveysliikuntasuositusten täyttäminen vaatii, että liikkumaan on lähdettävä tietoisesti, Firstbeatin hyvinvointiasiantuntija SatuTuominen sanoo.

Tommi Vasankari toteaa länsimaisen hyvinvoinnin olevan nyt sellaisella tasolla, että arjen liikunta jää kauas fyysisen kunnon ylläpitämisen vaatimuksista. Riittävä liikkuminen vaatii tahtoa.

– Olisi hyödyllistä pohtia, kuinka liikunnan määrää voi lisätä normaalissa arjessa, Vasankari ehdottaa.

Riittävän kuormittavalla liikunnalla on terveyttä lisääviä vaikutuksia sydämeen sekä hengitys- ja verenkiertoelimistöön. Se edistää myös hyvinvointia kokonaisvaltaisesti. Hyvä kunto parantaa vireyttä, jaksamista ja stressikestävyyttä.

Kun liikunnasta oppii nauttimaan, kimmoke liikkumiseen tulee sisältä. Hyötyliikunta, kuten esimerkiksi työmatkapyöräily, on erinomainen tapa täyttää liikuntasuosituksia.

UKK-Instituutin terveysliikunnan suositukset

– Liiku viikon aikana ainakin 2,5h. Pyöräile, kävele, sauvakävele, tee pihatöitä äläkä mene autolla töihin

– Voit myös liikkua rankemmin, tällöin riittää 1h 15 min viikossa. Rankkaa liikuntaa ovat esimerkiksi juoksu, maila- ja pallopelit, porras- ja ylämäkikävely sekä vesijuoksu ja aerobic.

– Kohenna lihaskuntoa ja kehitä liikehallintaa ainakin kahdesti viikossa. Venyttele, tanssi, luistele, käy jumpassa.


Lue myös:


AVA/Maria Aarnio

Lähde: Firstbeat Technologiesin mediatiedote, UKK-Instituutti, European Society of Cardiologyn tiedote

Kuvat: Colourbox

Lue myös:

    Uusimmat