Halvaantuneen 6-vuotiaan avustajakoira lähti karkuteille – löytyi lopulta alle kilometrin päästä: "Kuin se olisi juossut koko yön"

Miksi koira ulvoo? 2:15

Hannah Ahlquistin Sadie-koira karkasi pihasta. Sadie onneksi palasi retkeltään takaisin kotiin! 

Miksi koirat ulvovat? Video kertoo!

Hannah Ahlquist, 6, sai rakkaan avustajakoiransa takaisin. Sadie-koira katosi Hannahin isoisän pihalta heinäkuun 2018 alussa eikä löytänyt tietään takaisin. Perhe itse oli tuolloin poissa kaupungista.

Isoisä epäilee, että Yhdysvaltain itsenäisyyspäivän ilotulitteet kenties säikäyttivät eläimen. Itsenäisyyspäivää juhlitaan 4.7.

Perhe julkaisi katoamisilmoituksen Facebookissa ja vei paperisia ilmoituksia yleisille paikoille. 

"Näin, että se oli läkähdyksissä"

Koira löytyi lopulta alle kilometrin päästä. Sen löysi paikallisen hotellin pihasta hotellin työntekijä Shirley Gifford.

– Näin, että se oli läkähdyksissä, kuin se olisi juossut koko yön, Gifford kuvaa Naples Daily Newsille.

Aluksi arastellut Sadie alkoi seurailla Giffordia ympäriinsä. Lopulta se uskalsi tulla sisään hotelliin. Gifford arvasi, ettei kyseessä ole kulkukoira, joten hän alkoi soitella erilaisiin eläinsuojiin.

Lopulta koiran perhe löytyi.

Sadiesta koulutetaan Hannahin avustajakoiraa

Sadie, 3, vietti yön hotellissa ja palautui kotiin seuraavana päivänä. Se oli ollut karkuteillä kolme päivää.

Hannah halvaantui 3-vuotiaana, kun hänen perheensä joutui auto-onnettomuuteen. Sadiesta koulutetaan Hannahin avustajakoiraa, joka voisi paitsi leikkiä hänen kanssaan, olla hänen tukenaan.

Lue myös:

    Uusimmat