Hallitus valmistautuu vaikeisiin riihipäätöksiin synkän uutisen varjossa – näistä asioista on puolueiden kesken vääntöä

Hallituksen puheenjohtajaviisikko on pohjustanut useita päiviä keskiviikkona alkavaa vaalikauden puoliväliriihtä, mutta neuvottelua on jarrutellut STT:n tietojen mukaan etenkin keskustelu ansiosidonnaisesta työttömyysturvasta.

Asiat menevät kiinni sitten, kun kaikki asiat menevät kiinni, neuvottelulähteistä luonnehditaan.

Pääministeri Sanna Marin (sd.) ei tiistaina ottanut kantaa siihen, onko SDP:ssä valmiutta tehdä joitakin muutoksia ansiosidonnaiseen työttömyysturvaan. Hän sanoi, ettei hänen tapansa ole etukäteen tyrmätä mitään tai asettaa tiukkoja reunaehtoja.

– Haen ennen muuta pääministerinä ratkaisua riihestä ja toivon, että kaikilla puolueilla on kykyä hakea yhteisymmärrystä näistä vaikeista kysymyksistä, hän sanoi mennessään hallituksen koronaneuvotteluun tiistaina illansuussa.

Hallitukselta odotetaan puoliväliriihestä muun muassa päätöksiä toimista, joilla saadaan 20  000–30  000 työllistä lisää. Kaikki puolueet pitävät tavoitetta realistisena, mutta keinoista väännetään.

Valtiovarainministeri Matti Vanhanen (kesk.) on useaan otteeseen korostanut, että pelkät työllisyyspäätökset eivät riitä, vaan joukossa on oltava myös sellaisia työllisyystoimia, jotka tasapainottavat julkista taloutta. Tällainen olisi muun muassa ansiosidonnaisen työttömyysturvan jonkinlainen leikkaaminen, jota erityisesti vasemmistoliitto vastustaa jyrkästi.

Vasemmistoliitossa ja myös SDP:ssä on katsottu, että tarvittava määrä työpaikkoja saadaan aikaan myös ilman työttömyysturvan heikentämistä. Pöydällä on laaja lista työllisyystoimia, kuten koulutuspoliittiset panostukset, jatkuva oppiminen, kunnille työvoimapalvelut, työperäinen maahanmuutto.

Paikallisesta sopimisestakin keskustellaan, mutta siitä tuskin ainakaan nopeita päätöksiä on edellytyksiä tehdä, lähteistä arvioidaan.

"Tehtaan sulkeminen isku työntekijöille"

Hallituksen neuvotteluita ei helpota, että työmarkkinajärjestöt jäivät riitaisiksi niin ansiosidonnaisen uudistamista kuin paikallista sopimistakin pohtineissa kolmikantaisissa työryhmissä.

Myöskään tiistaina juuri riihen alle tullut uutinen Kemin Veitsiluodon tehtaan sulkemisesta ei ainakaan paranna tunnelmaa kehysriihessä.

Paperin- ja sellun tuotannon lopettaminen vie työpaikan 670 ihmiseltä, minkä voi odottaa entisestään vaikeuttavan keskusteluja etenkin työttömyysturvan heikentämisestä.

– Tämä on ennen muuta isku työntekijöille, perheille ja alueelle. Me teemme parhaamme ihmisten, työntekijöiden, alueen tueksi ja työ- ja elinkeinoministeriössä tätä työtä tehdään, pääministeri Marin kommentoi.

Paperiliitto kertoo, ettei Kemin paperitehtaan yt-pommi tullut täysin yllätyksenä – näin kommentoi elinkeinoministeri Mika Lintilä 3:50
Katso myös: Hallitus sai synkkiä työllisyysuutisia vain päivää ennen kehysriihen alkua. Paperiliitto kertoo, ettei Kemin paperitehtaan yt-pommi tullut täysin yllätyksenä – näin kommentoi elinkeinoministeri Mika Lintilä.

Turvetuottajien tukemiselle paljon ymmärrystä, alasajon jarruttelu saa kritiikkiä

Talous- ja työllisyyskysymysten takanakin neuvoteltavaa riittää ainakin turpeen tuottajien tukemisessa.

Hallitus päätti viime syksyn budjettiriihessä tuplata turpeen veron vauhdittaakseen sen energiakäytön alasajoa hallitusohjelman tavoitteiden täyttämiseksi. Turpeen käyttö on kuitenkin vähentynyt odotettua nopeammin, sillä siihen ratkaisevasti vaikuttava päästöoikeuden hinta on noussut syksyn jälkeen reippaasti.

Hallituspuolueissa on varsin laajalti yhteisymmärrystä sen suhteen, että vaikeuksiin joutuneita turpeen tuottajia on tuettava ja autettava siirtymässä. Sen sijaan keskustan toiveet turpeen alasajon jarruttelusta esimerkiksi uusilla veroratkaisuilla saavat täystyrmäyksen etenkin vihreiltä.

Veikkauksen tuottojen lovi aiheuttaa päänsärkyä

Lisäksi ratkaistavana on kysymys Veikkauksen tuottojen alenemisen kompensoimisesta edunsaajille, kuten kulttuuri- ja liikuntajärjestöille. Rahapelitoiminnan tuotot ovat alentuneet, ja ne tulevat alenemaan tulevaisuudessakin, sillä rahapelihaittoja pitää suitsia.

Veikkauksen tuotot ovat vähentyneet myös koronan takia, ja viime viikolla Lidl ilmoitti poistavansa Veikkauksen pelikoneet kaikista myymälöistään.

Hallituspuolueissa ei olisi haluja leikata merkittävästi rahoitusta edunsaajilta ensi vuonnakaan, mutta ongelmana on täyden kompensoinnin hinta. Rahapelitoiminnan tuottojen on arvioitu vähentyvän tänä vuonna noin 300 miljoonalla eurolla.

Jossain vaiheessa hallituksen on ratkottava myös Veikkauksen pidemmän aikavälin näkymää. Esillä on ollut muun muassa rahapelituottojen ohjaaminen valtion yleiskatteellisiksi tuloiksi ja nykyisten edunsaajien siirtäminen budjetin kehysmenettelyn piiriin.

Lue myös:

    Uusimmat