Hallitus neuvottelee jälleen keskiviikkona liikkumisrajoituksista myöhäisiltapäivästä alkaen. Ministerit puntaroivat mahdollisten liikkumisrajoitusten hyötyjä ja toisaalta esimerkiksi sosiaalisia ja taloudellisia haittoja.
MTV Uutisille arvioidaan, että liikkumisrajoitusten mahdollinen käyttöönottopäätös on tämän tai ensi viikon asia, jos tilannetta ei saada muuten paranemaan. Myös rokotuksista ja Astra Zenecan rokotteen turvallisuudesta on odotettavissa keskustelua.
Onko sulku vaikuttanut?
Hallitus saa neuvotteluissa tuttuun tapaan jälleen katsauksen koronatilanteesta.
Neuvotteluissa arvioidaan erityisesti sitä, onko viime viikon alussa alkanut sulkutila vaikuttanut vai onko lisätoimille tarvetta.
Sulkutila on tarkoittanut käytännössä sitä, että ravintolat ovat olleet kiinni sekä yläkoulut, lukiot ja ammattikoulut etäopetuksessa suurimmassa osassa maata. Sulkutilan on tarkoitus päättyä ensi viikon lopussa.
Tartunnoissa ei nousua, mutta ei laskuakaan
Raportoitujen uusien tartuntojen määrä ei ole sulkutilan alettua kasvanut, mutta ei toisaalta myöskään laskenut.
Rajoitusten vaikutus alkaa näkyä todetuissa tartuntamäärissä noin viikon viipeellä, sillä se on koronavirustaudissa tyypillinen itämisaika. Hallitus katsoo toki myös muita mittareita.
Raportoitujen tapausten määrän kehitys näkyy taas viipeellä sairaalassa. Sairaalahoitoa tarvitsevien ihmisten määrä on kasvanut viime viikkoina.
Liikkumisrajoitukset viimeinen keino
Hallitus on linjannut, että liikkumisrajoitukset ovat viimesijainen keino, eli muut mahdolliset keinot on käytettävä ensin.
MTV Uutisten tietojen mukaan hallitus ei valmistele ulkonaliikkumiskieltoja vaan valmistelussa on malli, jossa liikkuminen ulkona olisi mahdollista samassa kotitaloudessa asuvien kanssa tai yhden kotitalouden ulkopuolisen kanssa. Asiointi ja liikkuminen olisi sallittua välttämättömistä syistä.
Liikkumisrajoituksia suunnitellaan tällä hetkellä pääkaupunkiseudulle ja Turkuun, joissa koronatilanne on vaikein.

