Hallituksen uusi linjaus selkeyttää kirjavia käytäntöjä ympärivuorokautisissa hoivakodeissa.
Vanhusten hoivakotien vierailukielto on jatkossa enää suositus, eikä yhtä tiukka velvoite kuin aiemmin keväällä.
Hallitus kertoi uusista linjauksistaan keskiviikkona.
Hallitus linjasi koronaepidemian yltyessä maaliskuun puolessavälissä, että ulkopuolisten vierailut iäkkäiden ja muiden riskiryhmien ympärivuorokautisissa palveluyksiköissä tulee kieltää.
– Vielä kesäkuun alussa sanottiin, että vierailukieltoa jatketaan toistaiseksi.Nyt käytössä on suositus vierailujen välttämisestä, eikä ehdoton kielto, kertoo johtaja Taru Koivisto sosiaali- ja terveysministeriöstä (STM).
Lue myös: Vierailukielto pahentaa omaisten huolta muistisairaiden läheisten pärjäämisestä – tässä viisi riipaisevaa tarinaa
– Yksiköiden johtajien on hyvä arvioida, miltä tilanne näyttää alueilla, että pitääkö tiukasti pitää kiinni vierailurajoituksista vai onko tilanne sellainen, ettei riskejä ole samalla tavalla kuin aiemmin, Koivisto sanoo.
Hoivakodin johtajalla on kuitenkin yhä tartuntatautilain mukainen oikeus asettaa vierailukielto, jos esimerkiksi alueellinen koronatilanne niin vaatii.
Koiviston mukaan tällainen päätös on hyvä tehdä yhteistyössä kunnan tai sairaanhoitopiirin tartuntatautiasiantuntijoiden kanssa, ja sillä on oltava hyväksyttävät perusteet.
