Hallitus haluaa muutoksia ulkomaalaislakiin ja lisää seksuaalioikeusvalistusta vastaanottokeskuksiin – taustalla raiskausrikostilastot

Seksuaalirikosten torjuntaan useita ehdotuksia 1:52
Maahanmuuttajilta vaaditaan jatkossa myös tiukempaa suomalaisen yhteiskunnan ja kulttuurin tuntemusta.

Hallitus esitteli keskiviikkona joukon toimia, joilla se haluaa torjua laitonta maassaoloa sekä ennaltaehkäistä maahanmuuttajataustaisten ihmisten rikollisuutta.

Ulkomaalaislakia ehdotetaan muutettavan muun muassa siten, että törkeään rikokseen Suomessa syyllistyneeltä voitaisiin poistaa kansainvälisen suojelun asema. Palautuskiellossa oleva ihminen jäisi Suomeen väliaikaisella oleskeluluvalla, kielloton ihminen karkotettaisiin.

Lakeja halutaan muuttaa myös siten, että yleisen järjestyksen ja turvallisuuden perusteella säilöönottoa voitaisiin jatkaa nykyisen kuuden kuukauden sijaan kahteentoista kuukauteen. Sisäministeri Kai Mykkäsen (kok.) mukaan esitellyt lisätoimet ovat kansainvälisen oikeuden raameissa.

– Ei tässä ehdoteta mitään sellaista, mikä olisi kansainvälisen oikeuden kannalta ristiriidassa. Mutta tietenkin nämä vaativat, niin kuin kaikki lainsäädäntö aina, vaikutusarvioinnin, teknisen valmistelun ja viime kädessähän sitten tietenkin, jos seuraava hallitus vie eduskuntaan esityksiä, niin sitten eduskunta säätää lait, Mykkänen sanoi.

Lisäksi paketissa on maahanmuuttajien koulutuksen ja työllisyyden parantamiseen tähtääviä toimia.

"Ahdistelu on rikos, mutta menee joskus huumorin piikkiin"

Hallitus haluaa myös lisätä vastaanottokeskuksissa valistusta seksuaalioikeuksista. Taustalla on se, että tietyt humanitaarisen maahanmuuton lähtömaat korostuvat raiskausrikostilastoissa.

Helsingin yliopiston kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutin (Krimo) vuonna 2014 tekemän tutkimuksen mukaan Afrikassa ja Lähi-idässä syntyneillä miehillä rikollisuustaso raiskauksissa oli 17-kertainen syntyperäisiin suomalaisiin nähden.

Rikollisuustasolla tarkoitetaan rikollisuuden yleisyyttä ryhmän sisällä. Siis vaikka määrällisesti valtaosa Suomen seksuaalirikollisista on suomalaisia, edellä mainittujen maahanmuuttajaryhmien sisällä rikokset ovat huomattavasti yleisempiä, kun rikosten määrä suhteutetaan ryhmän kokoon.

Ministeri Mykkäsen mukaan on tärkeää, että myös ihan kantasuomalaisille annetaan seksuaalioikeuksiin liittyvää valistusta. Hänen mukaansa sille paikka voisi olla kouluissa.

Keskustan Antti Kurvinen lisäsi, että yhteiskunnallista keskustelua seksuaalirikoksista tarvitaan.

– Ahdistelu tai väkisin ottaminen on vakava juttu, se on rikos. Se menee jopa huumorin piikkiin jossain tilanteissa meidän kulttuurissa, Kurvinen sanoi.

Lue myös:

    Uusimmat