Mainos

Hallitus asettumassa tiukemman aselain kannalle

Hallitus on kääntynyt EU:n valmisteilla olevaa direktiiviä tiukemman aselain kannalle.

Lakia on tarkoitus muuttaa siten, että alaikäiset eivät voisi hankkia aseita omiin nimiinsä. He eivät myöskään saisi metsästää ilman aikuisen valvontaa.

Valmisteilla oleva EU-direktiivi taas sallisi alle 18-vuotiaille metsästyksen ja urheiluammunnan aikuisen valvonnassa.

Asian valmistelussa mukana olleen europarlamentaarikko Lasse Lehtisen (sd.) mukaan direktiivi on valmistelussa lientynyt Suomen toivomaan suuntaan. Nykyisessä muodossaan direktiiviehdotus sallisi alle 18-vuotiaille metsästyksen ja urheiluammunnan aikuisen valvonnan ja ohjauksen alaisena.

Lehtinen on ollut mukana direktiivin valmistelussa EU:n sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunnassa. Asia on etenemässä parlamentin käsittelyyn joko tämän kuun lopussa tai ensi kuun alussa.

Lehtinen sanoo, että monien keskieurooppalaisten europarlamentaarikkojen on ollut vaikea ymmärtää suomalaisten metsästysharrastuksen yleisyyttä. Suomessa on väkilukuun suhteutettuna eniten metsästäjiä EU:ssa.

-Monissa muissa maissa metsästys on maanomistukseen liittyvä yläluokkainen harrastus, Lehtinen sanoi EU-parlamentin järjestämässä tilaisuudessa Helsingissä tänään.

Suomessa on yli 300 000 rekisteröitynyttä metsästäjää.

Kun asiaa käsiteltiin EU-parlamentissa eilen, Lehtinen kertoi kollegoilleen Jokelan tapahtumista. Asedirektiivistä käydyssä keskustelussa Jokelan tapahtumiin ei viitattu.

(MTV3-STT)

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.