Valtion rahoituslaitoksen Business Finlandin koronakriisin vuoksi myöntämät yritystuet ovat herättäneet kysymyksiä ja soraääniä myös hallituspuolueiden sisällä. Kaksi SDP:n kansanedustajaa ovat jättäneet kirjallisen kysymyksen yritysten kriisituista elinkeinoministeri Mika Lintilälle.
Aiemmin tänään vasemmistoliiton puheenjohtaja, opetusministeri Li Andersson (vas.) vaati korjausliikettä koronan vuoksi myönnettäviin yritystukiin. Nyt Anderssonin joukkoon ovat liittyneet myös SDP:n kansanedustajat Tarja Filatov ja Ilmari Nurminen, jotka vaativat kriisitukien jakoperusteiden muuttamista.
– Työpaikkojen säilyminen on keskeisin asia koronaviruksen aiheuttaman talouskriisin hoitamisessa, kansanedustaja Filatov toteaa yhdessä kansanedustaja Nurmisen kanssa jättämässään kirjallisessa kysymyksessä.
Edustajat kritisoivat Business Finlandin päätöstä tukea yrityksiä, joiden toimialaan korona ei vaikuta kovin merkittävästi. Lisäksi tukea saaneiden yritysten joukossa on sellaisia, jotka työllistävät vain 1-3 henkeä, Filatovin ja Nurmisen julkaisemassa tiedotteessa todetaan.
Hakukriitereissä sanotaan, että yrityksen täytyy työllistää vähintään kuusi henkilä Business Finlandin tukea saadakseen.
– Tämä herättää kysymyksen siitä, onko rahanjako tapahtunut parhaalla mahdollisella tavalla ja onko se kohdentunut sellaisille yrityksille, joiden toimintaan koronakriisi on vaikuttanut voimakkaasti ja jotka turvaavat Suomen työllisyyttä, Filatov ihmettelee.

