Halla-aho teki toisenkin rikosilmoituksen fasistiksi kutsumisesta

Perussuomalaisten presidenttiehdokas, kansanedustaja ja puhemies Jussi Halla-aho on tehnyt uuden rikosilmoituksen fasistiksi kutsumisesta.

Asiasta kertoo rikosilmoituksen kohde, Helsingin varavaltuutettu Aino Tuominen (vihr.) X:ssä, eli entisessä Twitterissä.

Jussi Halla-aho oli tehnyt aiemmin stand up -koomikko Iikka Kivestä rikosilmoituksen samasta syystä. Kivi kertoi keskiviikkona olleensa poliisin kuulusteltavana.

Kivi tunnetaan aktiivisena sosiaalisen median käyttäjänä, joka ottaa usein kantaa yhteiskunnallisiin aiheisiin.

"Ilmeisesti pyrkii vaimentamaan kaikki häntä kritisoivat tahot"

Aino Tuomisen mukaan posti toi hänelle rikosilmoituksen tänään.

Tuomisen X:ään liittämässä kuvassa rikosilmoituksesta todetaan Jussi Halla-ahon ilmoittavan, että "Aino Tuominen on kutsunut Halla-ahoa ’fasistiksi’ (”fascist”) englanninkielisessä kommentissaan, joka liittyy ukrainalaisen toimittajan Illia Ponomarenkon X-julkaisuun".

Tuomisen mukaan rikosilmoitus liittyy hänen viestiinsä X:ssä pian sen jälkeen, kun Halla-aho oli esiintynyt ukrainan kielellä Ukrainan parlamentissa marraskuun lopulla. Viestissään Tuominen vastaa erääseen Halla-ahon puhetta kiittävään kommenttiin ja luonnehtii Halla-ahoa sanalla fasisti, mutta toteaa myös, että uskoo Halla-ahon kiintymyksen Ukrainaa kohtaan olevan vilpitöntä.

– Tarkoitukseni ei ollut loukata Jussia, vaan ainoastaan kuvailla hänen poliittista kantaansa. Ja ylistää Ukrainaa, tietysti. Ikävää, että Halla-aho on kokenut tämän vilpittömän kiitokseni hänen puheestaan loukkauksena, Tuominen täydensi perjantai-iltana X:ssä.

– Halla-aho ilmeisesti pyrkii vaimentamaan kaikki häntä kritisoivat tahot. Toki tätä ovat Persut tehneet jo pitkään. Pian kukaan ei enää uskalla julkisesti kritisoida Perussuomalaisia. Tällainen on nähdäkseni myös selvä fasistinen piirre kyseisen puolueen toiminnassa, Tuominen kirjoitti aiemmin tänään.

Halla-aho kommentoi asiaa aiemmin joulukuussa STT:lle tekstiviestitse.

– En ole koskaan sanonut, että sananvapauden pitäisi kattaa valheellisten ja leimaavien väitteiden levittäminen. Esimerkiksi pedofiiliksi tai fasistiksi nimittely ilman perusteita ei ole kritiikkiä, Halla-aho kommentoi tekemänsä tutkintapyynnön ja perussuomalaisten aiemmin ajaman laajan sananvapauden suhdetta.

STT ei ole tänä iltana tavoittanut Halla-ahoa kommentoimaan uusinta käännettä.

Lue myös:

    Uusimmat