Halauksia, suutelua ja härskejä puheita – moni toimihenkilö kokenut seksuaalista häirintää työpaikallaan

Julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöliiton Jytyn kysely paljastaa, että monet sen jäsenistä ovat kokeneet työpaikallaan seksuaalista tai sukupuoleen perustuvaa häirintää. Jytyn kysely tehtiin viime kuussa, ja siihen vastasi 2 449 liiton jäsentä.

Seksuaalista häirintää työpaikalla kertoi kokeneensa 38 prosenttia vastaajista.

Häirintää työpaikoilla tekevät kyselyn mukaan useimmiten työtoverit omassa työyhteisössä. Vajaa kolmannes vastaajista kertoi joutuneensa asiakkaiden ja potilaiden häirinnän kohteeksi.

Viimeisen vuoden aikana häirintää ilmoitti kokeneensa kahdeksan prosenttia kyselyyn vastanneista.

– Seksuaalista häirintää kokeneiden määrä työyhteisöissä on hälyttävän suuri, ja häirintää tapahtuu paljon myös asiakas- ja palvelutyössä, Jytyn puheenjohtaja Maija Pihlajamäki sanoo tiedotteessa.

Halauksia, suutelua, härskejä puheita

Häirintää kokeneista vastaajista yli 60 prosenttia on kokenut fyysistä ja tahdon vastaista koskettelua, halaamista tai suutelemista. Härskejä puheita tai asiattomia vartaloon tai seksuaalisuuteen kohdistuvia huomautuksia on puolestaan kuullut liki 90 prosenttia ja itseensä kohdistuvia ahdistavia kommentteja tai uhkauksia 80 prosenttia vastaajista.

Jytyn jäsenet työskentelevät pääosin kunnissa, kuntayhtymissä ja kunnan omistamissa osakeyhtiöissä sekä yksityisillä työnantajilla, järjestöissä ja seurakunnissa. Jytyläiset työskentelevät muun muassa sihteeri- ja hallintotyössä, nuoriso- ja järjestötyössä, sosiaalialalla, kirjastoalalla ja koulunkäynnin ohjaajina.

Lue myös:

    Uusimmat