Häkkisen voittoa edelsi karmeita ongelmia – tunnusti salaa nauttineensa tästä rumasta keskeytyksestä

Mika Häkkisen formulauran ensimmäinen osakilpailuvoitto vaati taustalleen niin paljon tuskaa ja mielipahaa, että siitä nauttiminen tuntui suomalaissankarista monin verroin makeammalta.

Häkkinen nousi ensimmäistä kertaa korkeimmalle korokkeelle vuoden 1997 viimeisessä kisassa Espanjan Jerezissä. Kyseinen kisa oli myöhemmin kaksi maailmanmestaruutta voittaneelle Häkkiselle uran 96:s. Häntä kauemmin avausvoittoaan on joutunut metsästämään vain kourallinen kuljettajia.

McLaren palasi voittavaksi tiimiksi jo kauden 1997 ensimmäisessä kisassa Australian Melbournessa, mutta Williams ja Ferrari eivät antaneet ennen kesää uutta tilaisuutta tähän. Lopulta sellainen tuli heinäkuun Britannian GP:ssä, jossa Häkkinen keskeytti katkerasti johtopaikalta seitsemän kierrosta ennen ruutulippua moottorivian takia.

McLarenin moottorivalmistajan Mercedeksen kotikisassa Nürburgringillä, joka silloin isännöi Luxemburgin GP:tä, Häkkinen pääsi kisaan paalupaikalta ja kun molemmat Ferrarit putosivat pelistä, mikään ei enää näyttänyt tulevan McLarenien tielle. Toisin kävi.

Ensin keskeytti tallikaveri David Coulthard ja vain kierrosta myöhemmin myös Häkkinen – Mercedeksen oman pääkatsomon edessä. Häkkinen tunnusti myöhemmin jopa nauttineensa tästä keskeytyksestä.

– Kun se moottorin hajoaminen tapahtui johtopaikalta kotikisassa, niin se ei toisaalta harmita niin paljon, koska se tapahtuu tilanteessa, joka synnyttää moottoritehtaalle niin korkeat paineet, että niiden on pakko korjata vika. Sinä vuonna ei ollut mistään mestaruustaistosta kysymys, kun oltiin jo niin pitkällä (kautta), Häkkinen kertoi elokuussa Facebook-sivujensa keskustelussa entisen F1-selostajan Matti Kyllösen kanssa.

Häkkinen kuitenkin nousi voittajaksi kaksi kisaa myöhemmin. Siitä ja muista vuoden 1997 F1-sarjan huipputapahtumista lisää jouluaattona kello 19.15 C More Maxilla. Lähetys kausikoosteesta alkaa ennakkotunnelmilla. Dokumentti on katsottavissa jo nyt C More -suoratoistopalvelusta.

Jaksoesittelyt ja lähetyspäivämäärät löydät tästä jutusta.


Lue myös:

    Uusimmat