Hajusteiden maailma hurmaa, mutta aiheuttaa myös yliherkkyyttä – "Vaikuttaa ihan työkykyyn"

Hajusteiden maailma hurmaa, mutta aiheuttaa myös tuoksuyliherkkyyttä 8:04
Hajusteiden maailma hurmaa, mutta aiheuttaa myös tuoksuyliherkkyyttä.

Maailman kalleimmissa hajuvesissä käytetään mitä erikoisimpia raaka-aineita, mutta mikä määrä tuoksuja on liikaa ja millaista on tuoksuyliherkkyys? 

Tuoksut ovat olleet iso osa ihmisten elämää aikojen alusta asti. Modernin hajuveden synty lasketaan alkaneen Aurinkokuninkaan hovista ja esimerkiksi suurvalloittaja Napoleon käytti hövelin rantein kölninvettä. Ruusu on yksi hajuvesien ikisuosikki raaka-aineista.

Yksi ehkä maallikosta erikoisin ja samalla myös yksi kalleimmista raaka-aineista on ambra, eli kaskelottivalaan suolistosta peräisin oleva erite. Sen hinta voi nousta jopa satoihin tuhansiin dollareihin. Nykyisin hajusteissa kuitenkin useammin käytetään synteettisesti valmistettuja ainesosia.

Hyvässä ja pahassa, hajut herättävät ihmisissä voimakkaita tuntemuksia ja vaikuttavat alitajuntaan. Parhaimmillaan hyvä tuoksu aiheuttaa euforisen tunteen, kertoo tuoksuihin erikoistunut tietokirjailija Ari Turunen.

– Marraskuisessa aamussa, kun laittaa jotakin sitrustuoksua, niin varmasti tulee hyvä olo, Turunen totesi Viiden jälkeen -ohjelman haastattelussa.

Kurkista yllä olevan videon kautta hajusteiden mielenkiintoiseen historiaan.

Tuoksuyliherkkyys voi vaikuttaa työkykyyn

Tuoksuilla on kuitenkin nurja puoli. Tuoksuyliherkkyyden taustoja ei tarkalleen tiedetä, mutta siitä kärsii noin 10–40 prosenttia väestöstä.

– Se tarkoittaa sitä, että elimistö reagoi poikkeavasti, Hengitysliiton järjestöjohtaja Meri Puolanne kertoo.

Viiden jälkeen nähdään joka arkipäivä MTV3-kanavalla kello 16.58 alkaen. 

Ohjelma on katsottavissa suorana ja tallenteena myös MTV Katsomossa. Muista päivän uutisissa ja puheenaiheissa myös MTV Uutiset Live

Nyt kun monilla työpaikoilla palataan etätöistä takaisin työpaikalle, kannattaa pitää mielessä työkaverit.

– Tuoksuyliherkillä ihmisillä työtoverin tuoksu voi vaikuttaa niin paljon oireita, että se vaikuttaa ihan työkykyyn, Puolanne muistuttaa.

Hän kannustaa puimaan asiaa matalalla kynnyksellä.

– Työnantajalla on kuitenkin velvollisuus tarttua tähän ihan sen aiheuttaman haitan ja työkyvyn näkökulmasta, Puolanne toteaa.

Tuoksuyliherkkyyttä ei kuitenkaan sovi sekoittaa varsinaiseen allergiaan.

– Hajusteallergia on sitten erikseen, Puolanne muistuttaa.

Katso alla olevalta videolta, miten tuoksuyliherkkyys ja allergia eroavat toisistaan. Entä mitkä tuoksut aiheuttavat eniten oireita?

Miten tuoksuyliherkkyys ja allergia eroavat toisistaan? Entä mitkä tuoksut oireilevat herkimmin? Hengitysliiton järjestöjohtaja vastaa 1:22

Lue myös:

    Uusimmat