Häiritsevä etiäinen sai yöllä liikkeelle - pelasti miehen palavasta autosta

Askolalaisen Karri Ollilan mieleen tuli viime kesänä tunne, ettei kaikki ole kunnossa yrityksen toimistolla Porvoossa.

– Yöllä tuli olo, että pitää lähteä käymään Porvoossa toimistolla. Ajattelin, että olen jättänyt oven lukitsematta tai ikkunan auki. Koskaan aikaisemmin tällaista ajatusta ei ole tullut mieleen, Ollila kertoo MTV Uutisille.

Toimistolla oli kaikki kunnossa, mutta palatessaan kotiin Ollilla huomasin siltarumpuun törmänneen henkilöauton Porvoon moottoritien alikulussa. Ollila luuli kolarin tapahtuneen jo aiemmin, joten hän ajoi auton ohi.

– Näin kuitenkin, että konepellin alta tulee savua. Pysähdyin ja kävin katsomassa onko autossa ketään. Ensin en huomannut ketään, mutta kiersin auton toiselle puolelle, jolloin näin tajuttoman kuljettajan, Ollila muistelee kesäyön tapahtumia.

Tämän jälkeen yrittäjänä kiinteistöalalla toimiva Ollila soitti hätäkeskukseen. Pian kolaripaikalle pysähtyi myös Ollilan naapuri.

– Liekit alkoivat kasvaa ja savua rupesi nousemaan yhä enemmän. Jouduin lopettamaan puhelun hätäkeskukseen. Sanoin naapurilleni, että kohta uhri pitää ottaa autosta ulos, jos niin meinaa tehdä.

Pelasti kuljettajan ikkunan kautta

Ollila odotteli kuitenkin vielä hetken pelastuslaitosta paikalle. Pian savukaasuja alkoi tulla lämmityskanavista auton sisälle.

– Savukaasujen takia omaa päätä ei voinut enää laittaa auton sisälle.

Ollila yritti avata törmäyksessä vaurioituneen auton ovia siinä kuitenkaan onnistumatta. Tämän jälkeen Ollila laajensi kuljettajan puoleisen rikkoutuneen ikkunan aukoa siten, että hän sai tajuttoman uhrin autosta ulos.

– Vedin uhrin noin metrin päähän auton peräkontista. Siinä vaiheessa liekit löivät jo takaluukusta. Vedin uhria muutaman metrin vielä kauemmaksi, mutta siinäkin oli liian kuuma. Lopulta vedin hänet kymmenen metrin päähän palavasta autosta.

Tässä vaiheessa pelastuslaitos tuli kolaripaikalle. Liekitkin löivät jo useita metrejä kolaripaikan yläpuolella kulkevan moottoritien yli. Uhri toimitettiin sairaalahoitoon ja Ollila pääsi pian tämän jälkeen jatkamaan kesken jäänyttä kotimatkaansa.

Uhrin kiitospuhelu paras palkinto

Ollilan viimekesäinen uroteko palkitaan torstaina tasavallan presidentin myöntämällä hengenpelastusmitalilla. Aluehallintovirasto puolsi mitalia perusteluinaan Ollilan rohkea toiminta sekä oman henkensä vaarantaminen pelastustilanteessa.

– Paras palkinto ei kuitenkaan ole mitali, vaan autonkuljettaja, joka soitti minulle viime viikolla.

Mies oli lukenut paikallislehdestä jutun hänen pelastajastaan ja hengenpelastusmitalista.

– Hän kiitteli minua ja kertoi päässeensä takaisin työelämään. Ilman tuota puhelua en olisi varmaan koskaan saanut tietää kenet pelastin, Ollila miettii.

  

Lue myös:

    Uusimmat