Haimasyövässä isoimmat erot eloonjäämisluvuissa –  syynä ei välttämättä hoidon laatu

Suurimmat erot syöpäsairaiden eloonjäämisluvuissa eri yliopistosairaaloiden alueilla on haimasyövässä, selviää Suomen Syöpärekisterin tilastosta. Tilastossa tarkasteltiin syöpää sairastavien eloonjäämislukuja yliopistosairaaloiden vastuualueilla vuosina 2014–2016.

Eloonjäämisluvut vaihtelevat eniten haimasyövässä sekä miehillä että naisilla. Syöpärekisterin tiedotteen mukaan syy eroihin ei välttämättä piile hoidon laadussa, vaan mahdollisiin hoitovaihtoehtoihin vaikuttavat muun muassa potilaan yleistila ja oma tahto sekä syövän levinneisyys.

Tulosten perusteella näyttää siltä, että haimasyövät todetaan varhaisimmassa vaiheessa Helsingin yliopistosairaalan alueella.

–  Varhaisempaan toteamiseen vaikuttaa sekä potilaiden varhaisempi hoitoon hakeutuminen että terveyspalveluiden saatavuus, arvioi Syöpärekisterin erikoistutkija Karri Seppä tiedotteessa.

Suomessa todetaan vuosittain noin 1 200 uutta haimasyöpää. Vuotuinen tapausmäärä kasvaa väestön ikääntymisen vuoksi.

Alueellisia eroja miesten eturauhassyöpien eloonjäämisluvuissa selittänee PSA-testiin perustuva seulonta. Sepän mukaan Tampereen yliopistosairaalan vastuualueella eturauhasten PSA-testaus sekä nostaa syövän ilmaantuvuutta että potilaiden eloonjäämislukua suhteessa muihin alueisiin. PSA-testaus auttaa huomaamaan paikallisia ja hitaasti eteneviä eturauhassyöpiä, joita ei välttämättä huomattaisi ihmisen elinaikana ilman testiä.

Suuri osa eroista alueiden välillä selittyy satunnaisella tilastollisella vaihtelulla sekä Syöpärekisteriin ilmoitettujen tietojen kattavuudella tai oikeellisuudella.

Lue myös:

    Uusimmat