Jos sinä tai kumppanisi alatte jännittää häitä, on ymmärrettävää, että mieleen pulpahtaa monenlaisia kysymyksiä sen suhteen, mitä tämä tarkoittaa suhteenne tulevaisuuden kannalta.
Englannin kielessä tällaisesta etukäteisjännittämisestä käytetään termiä ”cold feet”. Gallagher huomauttaa, että kyseessä ei ole mikään kliininen termi tai virallinen diagnoosi. Tällä tarkoitetaan ennemminkin tapaa kuvailla tuntemusta häiden kaltaisten isojen tapahtumien lähestyessä.
– Yhtäkkiä tunnet jähmettyväsi ja on vaikea tehdä päätöstä eteenpäin siirtymisestä, hän selittää.
– Alat pakonomaisesti miettiä, mitä saatat menettää etkä mieti ollenkaan sitä, mitä mahdollisesti tulet saamaan.
Psykologi Karin Anderssonin mukaan tämä jännitys voi olla erittäin sitkeä ja läpitunkeva epäilyksen tunne siitä, että nyt asiat eivät ole menossa oikeaan suuntaan.
Tällaisen tunteen valtaan joutuneet ihmiset saattavat yrittää vakuuttaa itsensä siitä, että suunta on oikea ja syyttää vain hermojaan. Anderson huomauttaa, että joskus kyse voi olla siitäkin, että mielesi yrittää kertoa sinulle jotain, mitä et kenties haluaisi myöntää itsellesi.
Kaikki käsittelevät tuntemuksen eri tavoin. Gallagher sanoo, että ihminen ei välttämättä edes selkeästi hoksaa käyvänsä jännitystunnetta läpi: joku saattaa alkaa haastaa riitaa kumppanin kanssa tai kokea äärimmäisen kovaa stressiä hääsuunnittelujen yksityiskohdista, vaikka oikeasti kyse on siitä, että naimisiinmeno on alkanut epäilyttää.
Tällaisen tunteen kourissa pienetkin jutut kumppanissa voivat alkaa ärsyttää sinua tavattoman paljon.
– Ne voivat alkaa tuntua isommilta asioilta, kun suodatat niitä "ikuisesti yhdessä" -linssin läpi ja ajattelet asioita liian pitkälle etukäteen, Gallagher sanoo.
Joillekin ahdistuminen ennen H-hetkeä voi olla merkki siitä, että kaikki ei ole kunnossa. Andersonilla on tästä omakohtaista kokemusta: hän alkoi ahdistua ennen omia häitään ja päätyi lopulta perumaan ne.
– Kyse voi olla siitä, että yrität havahduttaa itseäsi tajuamaan asioita.
– Saatat alkaa miettiä, oletko astumassa avioon vääristä syistä: esimerkiksi siksi, että kaveritkin menevät naimisiin tai että ikää alkaa olla jo sen verran että pitäisi.
Tällaisessa tilanteessa joku voi yrittää vakuutella itselleen, että näin tämän kuuluu mennä, vaikka asia olisikin toisin.
Anderson muistuttaa, että ahdistuminen häiden alla ei tarkoita, että suhde olisi tuomittu epäonnistumaan.
– Se on varmasti yksi elämäsi suurimpia päätöksiä.
– Olisi yllättävää, jos et olisi yhtään hermostunut tai ahdistunut.
Tämä pari järjesti häät alle 500 eurolla. Juttu jatkuu videon alla.
1:49Tältä näyttivät alle 500 euron hääjuhlat.
Kuulostele tuntemuksiasi
Anderson ei osaa sanoa, mikä olisi selkeä merkki siitä, että häät pitäisi pistää jäihin. Päätöksiimme vaikuttavat todennäköisesti ystävät, perheenjäsenet ja kumppani. Nämä voivat kaikki vaikuttaa ajatuksiimme tulevasta avioliitosta.
Anderson suosittelee kuulostelemaan omia tuntemuksia. Mikäli sinulle tulee toistuvasti tunne siitä, että kaikki ei ole kuten pitäisi ja jos et saa tätä tunnetta karistettua mielestäsi, on tälle tuntemukselle hyvä antaa painoarvoa. Sen äärelle kannattaa pysähtyä silloinkin, jos ei oikein osaa määritellä, mistä omassa epämääräisessä tunteessa oikein on kyse.
Anderson kehottaa miettimään seuraavanlaisia asioita suhteeseen liittyen:
Onko tässä kyseessä pikaromanssi vai pidempiaikainen suhde?
Onko oletteko eronneet ja sitten sopineet monia kertoja aiemmin?
Jos ahdistustunne kalvaa etkä oikein tiedä, mitä pitäisi tehdä, kannattaa esimerkiksi etsiytyä terapeutin vastaanotolle yksin tai yhdessä kumppanin kanssa. Ammattilainen voi auttaa sinua tai teitä keskustelemaan asioista, jotka olisi hyvä ottaa puheeksi.
Gallagher muistuttaa, että tiettyyn pisteeseen asti jännittäminen ennen tärkeää tapahtumaa on normaalia.
– On paljon sellaista, mitä emme tiedä tulevaisuudesta ja olisi tylsää tietää kaikki etukäteen. Joissain tilanteissa pitää vain uskaltaa hypätä tuntemattomaan, hän toteaa.