George Michael oli vähällä kuolla – hurja onnettomuus

Laulaja George Michaelin oli vähällä käydä köpelösti viime viikolla lähellä Lontoota.

Laulajatähti George Michael kävi viime viikon torstaina hyvin lähellä kuolemaa, kertovat useat brittilehdet. 23-vuotias Katherine Fox kuvailee Daily Mail -lehdelle, kuinka oli vähällä ajaa verisen Michaelin yli tämän tipahdettua autostaan keskelle moottoritietä. Fox kertoo ajaneensa Michaelia kuljettaneen auton takana miehen tupsahdettua yllättäen matkustajanpuoleisesta ovesta keskelle ajoväylää.

– Hänellä oli ilkeä haava otsassaan ja takaraivossaan ja hänen kasvonsa ja hampaansa olivat aivan veressä. Hän oli onnekas kun ei kuollut, Fox kommentoi kauhistuttavaa tilannetta lehdelle.

Nopeutta tilanteessa oli yli sata kilometriä tunnissa, joten mistään pienestä haaverista ei ole ollut kyse. Paikalle osuneen Foxin mukaan Michaelin verkkaritkin olivat tällin voimasta riekaleina.

Fox onnistui väistämään tielle pudonneen tähden ja pysähtyi hälyttämään paikalle apua. Myös Michaelin kanssa matkustaneet ystävät ajoivat välittömästi tiensivuun ja riensivät auttamaan miestä.

– Jos hän olisi päätynyt toiselle kaistalle, hän olisi varmuudella jäänyt auton alle, Fox sanoo.

Foxille oltiin kerrottu paikalla, että Michael päätynyt tielle yrittäessään sulkea huonosti kiinni ollutta ovea.

Tähden edustaja kertoi tiistaina, että laulaja toipuu hienosti, mutta pysyy yhä sairaalassa tarkkailtavana.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat