Mainos

Gasum luopuu Itämeren kaasuputkesta – LNG-terminaali Virolle

Suomen valtion pääosin omistama kaasuyhtiö Gasum on päättänyt perua Viron ja Suomen välisen kaasuputken rakentamisen. 

Gasumin päätös merkitsee myös sitä, että Etelä-Suomeen kaavailtua suurta nesteytetyn maakaasun LNG-terminaalia ei rakenneta. Satojen miljoonien eurojen hanke ei ole edennyt, joten hallitus siirtää vetovastuun Virolle aivan kuten pääministerit vajaa vuosi sitten sopivat.

Gasumin mukaan suomalaisen kaasumarkkinan näkymät ovat muuttuneet olennaisesti vuodesta 2008, jolloin hanketta alettiin suunnitella. 

Kivihiilen hinta on painunut niin alas, että nesteytetyn maakaasun kilpailukyky on heikentynyt.

Sen sijaan hallitus perustaa uuden valtionyhtiön, joka yrittää rakentaa kaasuputken Viron Paldiskista Inkooseen.
Elinkeinoministeri Olli Rehn muistuttaa että kaasuputki tarvitsee ehdottomasti EU-tukea.

Parin sadan miljoonan euron arvoinen kaasuputki liittäisi Suomen Euroopan kaasuverkosoon, lisäisi huoltovarmuutta, kilpailua ja laskisi siten ehkä kaasun hintaa.


Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.