Garyn isoisä kielsi menemästä Suomeen: "Ei siellä ole enää ketään elossa" – nyt 73-vuotias mies tuli Suomeen ja todisti ukkinsa sanat vääriksi

Gary Anderson oli miettinyt Suomeen matkustamista monta vuotta. Miksi hän teki reissun vasta nyt, sitä hän ei oikeastaan tiedä itsekään. Mutta onneksi teki, sillä hän huomasi olevansa enemmän suomalainen kuin on ikinä uskonut.

Garyn isovanhemmat, ristimänimiltään Juho Mykkänen ja Maria Karjalainen, lähtivät perheidensä kanssa Amerikkaan siirtolaisiksii 1900-luvun alussa. Isoisä muutti nimensä John Mansoniksi.

Monet muuttivat nimensä muuttaessaan Atlantin taakse – osittain siksi, etteivät nimet menisi sekaisin suomalaisten asuttamilla alueilla ja osittain siksi, että uuden nimen kanssa sopisi paremmin amerikkalaiseen yhteiskuntaan.

Naimisiinmenon jälkeen isoäitikin tunnettiin nimellä Maria Manson.

– Isoäiti piti elämänsä loppuun asti suomalaista huivia päässään. Ja kotona meillä on syöty suomalaista ruokaa ja vaalittu suomalaisia perinteitä, Gary kertoo.

Viisi kuolemaa

Gary muistaa kuitenkin kuulleensa pienenä monta kertaa isoisänsä sanoneen, että Suomeen ei kannata mennä.

– Kaikki ovat kuolleita, Gary muistaa isoisän aina sanoneen.

Siltä isoisästä ehkä tuntuikin. Hän oli menettänyt isänsä ja pikkusiskonsa ja ensimmäisen vaimonsa. Kun hän tapasi Marian, tällä oli pieni poika, joka myös menehtyi. Myös Johnin ja Marian esikoinen kuoli.

– Hän oli kokenut viisi kuolemaa, ennen kuin sai lapsen, jonka sai pitää, Gary miettii.

– Ehkä hänestä tuntui, että kaikki, mitä hänellä on, on Amerikassa. Että Suomessa hänellä ei ole mitään.

Suomalaisuus saa herkistymään 

Isoisän sanoista huolimatta Gary kiinnostui suomalaisista sukujuuristaan. Hänen isänsä vanhemmat olivat Norjasta ja Ruotsista, äidin Suomesta.

I am Nature

I came for this,

filling my soul with places.

Coffee ceremonies in the forest, 

stories that begin with mummo,

knowing, seeing.

Old men staring into fire,

recalling advice, cautions.

Bring all to nature for healing.

Mummo said, “When you go to the 

forest with grandpa you must be

silent if you want to see the foxes.”

And I remember, “Grandpa,

when we walk in the forest,

I hear voices.”

Gary V Anderson

Juutuanjoki, Inari, Finland 

Syksyllä 2018 hän päätti matkustaa vihdoin juurilleen.

Soitan Garylle syyskuisena aamuna, ja hän vastaa puhelimeen Inarista. On kirkas päivä, vaikkakin vähän kylmä.

– Mutta ei sada, joten tänään saatan nähdä revontulia, hän innostuu.

Gary viettää Suomessa kuukauden vaimonsa kanssa. Hän on ollut sukulaistensa luona Posiolla ja Inarissa, ja vielä on edessä matka Norjan puolelle. Tuntuu siltä, että täällä hänen kuuluisikin olla.

Gary pitää pienen tauon. Sanoo, että on vedettävä pitkään henkeä.

– Kuinka suomalainen olenkaan, hän sanoo sitten.

Mietteliäänä, herkistyneenä. Yllättyneenä omien sanojensa mukaan.

Dna-testi johti jäljille

Gary uhmasi siis isoisänsä pyyntöä ja lähti etsimään sukulaisiaan. Hän kirjoitti Facebookissa suomalaiselle dna-sivuille pyynnön: voisiko joku kertoa, miten suomalainen isoäitini Maria Eriika Karjalainen päätyi Suomesta Astoriaan, Oregoniin?

Meni vain tunteja, ja Garylla oli käsissään isoäitinsä matkustuspäivät, laivatiedot ja passitiedot.

Sen jälkeen Gary jakoi dna-tietonsa kolmelle sivulle, joista sai tuhansia "osumia", eli löysi sukulaisia. Selvisi, että isoisällä olikin Suomessa elossa olevia sukulaisia.

– Tapasin juuri yhden kaukaisen serkkuni ollessani täällä, Gary kertoo.

Yksi kummallisimmista asioista on, että Gary – joka rakastaa runoja – on kirjoittanut jo vuosia sitten runonpätkiä, jotka kuulostavat siltä, että ne olisi kirjoitettu Suomen-vierailulta: suomalaisesta luonnosta, elämästä ja suomalaisuudesta.

– Yhden runon nimi on Onkalo. Se kertoo paikasta, jossa on kerran eletty, ja jonne palataan, jotta löydetään jotakin kerran kadonnutta. Ihan kuin tämä matkani.

Garyn toiveissa on, että tämä matka ei jää viimeiseksi. Jos vielä tekisi yhden matkan Suomeen – ja jos vaikka toisi mukanaan kolme lastenlasta, jotka pohtivat, asuuko joulupukki oikeasti täällä.

Koska muisti ei voi tallentaa kaikkea, Gary kirjoittaa muistojaan koko ajan ylös. Jutun lomassa olevan runon hän aikoo säilyttää, jotta muistaa suomalaisen tunteen loppuelämänsä:

I came for this, filling my soul with places. Coffee ceremonies in the forest, stories that begin with mummo, knowing, seeing.