Ukrainan Harkovasta paennut Jeva Skaletska kertoi Itä Nyt -ohjelmassa, että jokin hänen sisällään särkyi, kun hänen lapsuudenkotiinsa osui venäläisohjus.
MTV Uutiset livessä on Itä Nyt -ohjelma, jossa käsitellään Ukrainan sotaa ja poliittista tilannetta Venäjällä. Ohjelma tulee kerran viikossa ja on katsottavissa MTV Uutiset liven lisäksi Katsomossa sekä MTV Uutisten nettisivuilla.
Jeva Skaletska asui mumminsa kanssa ihanassa kodissa Harkovan koillislaidalla. Kuten kuka tahansa 12-vuotias, Jeva murehti 23. helmikuuta, menikö pistokoe koulussa hyvin ja pohti, minkälaiset vaatteet hän laittaisi seuraavana aamuna päälle.
Viime aikoina Jevalla oli ollut paljon hauskaa ohjelmaa. Hän oli viettänyt syntymäpäivänsä keilahallissa ystäviensä kanssa ja saanut ihania lahjoja. Myös tytön Turkissa asuva äiti oli pistäytynyt Harkovaan muutamaksi päiväksi. Isä ja äiti erosivat, kun Jeva oli 2-vuotias ja siitä lähtien hän oli asunut Iryna-mummonsa kanssa.
23. helmikuuta oli siis kuin mikä tahansa päivä. Jeva maalasi taulua, soitti vähän pianoa ja meni ajoissa nukkumaan. Hän ei olisi ikinä voinut kuvitella heräävänsä keskellä yötä räjähdykseen. Maailma ei olisi enää koskaan ennallaan.
Meille ei jäänyt aikaa miettiä. Kukaan ei ollut kertonut, mitä meidän pitäisi tehdä, jos sota syttyisi. Kukaan meistä ei ollut valmistautunut sotaan. En minä, ei mummi, eikä naapurimmekaan. Tiesimme vain, että meidän pitäisi poistua asunnosta ja mennä meidän kerrostalomme kellariin. Kädet tärisivät, hampaat kalisivat. Pelko tuntui musertavalta. Tajusin, että sain silloin elämäni ensimmäisen paniikkikohtauksen.
Lue myös: Venäläissotilaat tekevät julmuuksia lasten silmien edessä – "Tämä on kuin kauhuelokuva"
Bellingcatissa mukana ollut erikoistutkija MTV:lle: Venäjä haukkasi liian ison palan hyökätessään Ukrainaan – "Ei ollut yllätys, että huonostihan se meni"
Ette tiedä mitä sota on
Kellarissa Jeva ja hänen mumminsa viettivät useita päiviä yhdessä muiden naapureidensa kanssa. Siellä tytön päässä syntyi ajatus päiväkirjan kirjoittamisesta. Hän oli saanut kultaisen vihon lahjaksi jouluna 2020, mutta se oli jäänyt lojumaan hyllyn päälle vailla käyttöä.
Sodan ensimmäisenä päivänä, kun Jeva ja hänen mumminsa nousivat pommisuojasta hakemaan asunnostaan ruokaa ja peittoja yötä varten, Jeva nappasi mukaansa myös kynän ja kultaisen vihon.
– Aloin pitää päiväkirjaa sodasta, jotta 10 tai 20 vuoden kuluttua voisin ehkä jakaa näitä sotakokemuksiani lasteni kanssa. Päiväkirja oli ikään kuin minun turvapaikkani, jossa pystyin ilmaisemaan syvimpiä tunteitani, Jeva sanoi MTV Uutisille.
Jeva Skaltetskan kirjoittama kirja Ette tiedä mitä sota on, jossa Jeva kertoo kokemuksistaan sodan ensi hetkistä alkaen, on ilmestynyt suomeksi käännettynä tällä viikolla.
Kustannusosakeyhtiö Otava ohjaa kirjasta saadut tulot Suomen Unicefille Ukrainan lasten hyväksi.
Tämän jutun kursivoidut kohdat ovat otteita Jeva Skaletskan suomeksi käännetystä kirjasta Ette tiedä mitä sota on (Otava 2022).
Lue myös: MTV:n raportti Ukrainasta: Lasten psyykkiset oireet räjähtivät käsiin – "Lapset eivät voi olla enää lapsia"
Ukraina: Vapautetuilta alueilta paljastuu lisää lasten raiskauksia – uhreina muun muassa 1-vuotias poika, joka kuoli
"Makasimme lattialla ja rukoilimme"
Uutisissa puhutaan täysimittaisesta sodasta. "Täysimittainen" kuulostaa pelottavalta. Se täyttää sielun kauhulla. Oma sieluni kirkuu. Minuun sattuu, mutta on pakko jatkaa – pysytellä turvassa ja toivoa, että sota päättyisi pian ja että tulisi rauha. Niillä menneisyyden huolilla ei vain enää ole mitään väliä. Kun ollaan sodassa, on vain yksi päämäärä – pysyä elossa. Kaikki, mikä ennen tuntui vaikealta tai pahalta, muuttuu yhdentekeväksi.
Jevan sydän pysähtyi joka kerta, kun hän kuuli pommin tai lentokoneen äänen. Hän tarrautui joka ikiseen minuuttiin ja halusi joka solullaan olla elossa. Hän muistelee sodan alkupäiviä kauhulla.
– Taivaalla lensi valtava lentokone, joka pudotteli pommeja. Rukoilimme jumalaa, että hän pitäisi meidät turvassa. Makasimme vain lattialla ja rukoilimme.
Koska asunnossa tai kellarissa ei enää ollut turvallista, Jeva ja hänen mumminsa pakenivat ystävänsä luokse toiselle puolelle Harkovia.
– Kamalin päivä oli sodan kuudes päivä, koska emme tienneet, miten toimia. Silloin sain kuulla, että meidän asuntoomme osui ohjus. Kun kuulin tästä, jokin sisälläni särkyi.
Jeva oli viettänyt rakkaassa asunnossaan koko lapsuutensa ja siihen liittyi paljon ihania muistoja. Se oli ainoa koti, joka hänellä oli koskaan ollut.
– Eräänä päivänä tämä kaikki pommitettiin hajalle, Jeva sanoi surullisena.
Azovstalin tehtaan vangin puoliso liikuttuneena MTV:n haastattelussa: "Pommisuojassa toistelin lapsellemme, että isi tulee vielä luoksemme"
Uusi alku
Harkovasta oli sodan ensimmäisinä viikkoina liki mahdotonta paeta. Jeva ja hänen mumminsa ystävineen saivat kuitenkin kuin ihmeen kaupalla Punaisen ristin vapaaehtoisten puhelinnumerot.
– Pakenimme Punaisen ristin työntekijöiden avulla autolla Harkovasta Dniproon. Sieltä menimme sitten junalla Užhorodiin ja nukuimme erään koulun lattialla. Halusimme jäädä Ukrainaan viimeiseen saakka, mutta se oli mahdotonta, koska meillä ei oikein ollut mitään paikkaa siellä, Jeva muistelee.
Lopulta Jevan ja Iryna-mummon pakomatka johti Užhorodista Unkarin Budapestiin ja sieltä Irlantiin. Matkan varrelle mahtui paljon ihania ihmisiä, mutta myös pelottavia käänteitä, joita Jeva kuvaa hyvin tarkasti kirjassaan.
Kone kiihdytti kiitoradalla, ja lopulta noustiin ilmaan! Se oli ihan mahtavaa! Olin hurjan onnellinen, koska olin matkalla turvalliseen maahan ja kentällä olisi ihmisiä vastassa.
Viihdyn täällä, mutta tänään tuli tosi surullinen olo. Kaipaan kotiin, kaipaan ystäviäni, kaipaan kouluani.
Huhtikuusta saakka Jeva on asunut Dublinissa ja käynyt siellä tyttökoulua.
– Tykkään olla Irlannissa, siellä on hyvin vehreää ja kaikki ovat todella mukavia. Mikä tärkeintä, siellä on turvallista. Kun sota alkoi, ymmärsin ensimmäistä kertaa, miten tärkeä on rauhallinen taivas ja kirkas auringonpaiste. Se, että voi mennä ulos kävelylle, on ihanampaa kuin mikään mitä tiedän, Jeva kertoi.
Lue myös: Venäläistutkija MTV:lle: Jopa 1,5 miljoonaa ihmistä lähtenyt Venäjältä – "Tilanne paljon pahempi kuin Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen"
Kohti unelmia
Kovia kokenut 12-vuotias nauttii nykyään turvallisesta elämästään Dublinissa mumminsa kanssa ja puhuu jo hyvää englantia. Silti Harkova on mielessä päivittäin. Hän soittelee luokkakavereilleen, joista moni on edelleen Harkovassa.
– Heillä ei ole siellä sähköä eikä vettä. Puhelinyhteydet ovat huonot. Kaipaan nimenomaan sitä vanhaa Harkovaa, joka oli ennen sotaa, mutta se on tuhottu täysin.
Isona Jeva haluaisi kirjailijaksi tai toimittajaksi. Unelmana on päästä opiskelemaan Oxfordin yliopistoon.
– Haluaisin myös kiertää maailmaa. On niin paljon upeita paikkoja, joissa haluaisin käydä. Ilman pelkoa sodasta.
Jeva on ensimmäistä kertaa käymässä Suomessa ja on todella innoissaan. Erityisesti hän pitää lumesta, koska Helsingissä ilma on vähän samanlainen kuin talvi Harkovassa.
– Haluaisin sanoa kaikille suomalaisille, että nauttikaa ihanasta rauhallisesta taivaastanne ja arvostakaa sitä, mitä teillä on.
Sitä parempi, mitä harvempi oikeasti tietää, mitä sota on. Silloin maailmasta tulee parempi paikka, koska ei ole mitään pahempaa kuin sota. Sydämeni revitään joka päivä riekaleiksi, kun näen, mitä omassa kotimaassa, omassa kotikaupungissa tapahtuu. Kukaan, joka sodasta selviää, ei ole enää sen jälkeen entisensä.