Fort Boyardin voittanut tubettaja Roni Bäck: ”Päätin, että mitä tahansa tulee vastaan, täysiä mennään”

Fort Boyard -finaalin voittajajoukkueen Roni Bäck vaikuttui kilpailun hienosta yhteishengestä.

Videolla artikkelin yllä Fort Boyard -kilpailijat kertovat tunnelmistaan ennen finaalia.

Fort Boyard Suomi -finaalin voittaneen sinisen joukkueen Roni Bäckiin teki vaikutuksen ennen kaikkea ohjelmassa osallistujien kesken vallinnut uskomaton yhteishenki.

– Ennen viimeisten jaksojen kuvauksia niskani olivat aivan jumissa, ja pelkäsin, etten pysty täysillä osallistumaan tehtäviin. Vastakilpailijamme Oona Kivelä kuitenkin hieroi niskat auki ennen koitosta. Yhteistyö kilpailussa oli upeaa, ja ihmisistä tuli tosi läheisiä, tubettaja sanoo lämpimästi.

Jännittävässä finaalissa tiukan taiston kävivät keskenään punainen joukkue, johon kuuluivat Shirly Karvinen, Mikko Parikka ja Siim Liivik sekä sininen joukkue eli Sami Uotila, Roni Bäck ja Janni Hussi. Voitosta Roni ei kilpailun alussa uskaltanut edes unelmoida.

– Osallistujalistalla oli vapaaottelijaa, jääkiekkoilijaa ja breikkaajaa. Listaa katsoessa voitto ei tullut mieleenkään, mies sanoo.

– Olin kuitenkin myös päättänyt, että mitä tahansa tulee vastaan, täysiä mennään.

Joukkuettaan Roni kehuu varauksetta. Tiimin menestyksen salaisuus oli hänen mukaansa keskittymisen taito.

– Löimme viisaat päämme yhteen ja kävimme ennen koitosta joka ikisen detaljin läpi. Sen mitä teimme, teimme 110 prosenttisesti.

Roni täyttää 25 vuotta lokakuun 23. päivänä ja aikoo juhlistaa neljännesvuosisatasiaan kunnolla.

– Luvassa on jätti-iso spesiaali. Järjestän synttärini Itäkeskuksessa, jossa juhlin katsojieni kanssa, mutta tästä lisää myöhemmin, Roni sanoo salaperäisesti.

Fort Boyard Suomi löytyy Katsomosta

Lue myös:

    Uusimmat