Formula ykkösiin hyvin poikkeuksellinen turva-auto: Mersu jakaa tehtävät sähäkän tulokkaan kanssa!
Kun F1-sarjassa nähtiin edellisen kerran jonkin muun kuin Mersun valmistama turva-auto, oli Suomi juuri kruunattu ensimmäistä kertaa jääkiekon maailmanmestariksi.
Ikonisen Aston Martinin paluu F1-ympyröihin omana tallinaan yli 60 vuoden tauon jälkeen näkyy radalla myös muuten kuin Sebastian Vettelin ja Lance Strollin kilpureina ja haalareiden logoina.
Alkavalla kaudella sarjaan nimittäin saadaan aivan uusi turva-auto, kun perinteisesti Mercedes-Benzin hoitamat tehtävät jaetaan saksalaisvalmistajan sekä Aston Martinin kesken. Kyseessä on ensimmäinen kerta sitten vuoden 1995, kun turva-autona nähdään jokin muu auto kuin Mercedes.
Vuodesta 2018 lähtien Mercedes-AMG GT R -mallisella turva-autolla ajanut Bernd Mayländer pääsee vuorottelemaan johtotähden ja brittivalmistajan lippulaivamalli Vantagen välillä.
Punainen Mersu, vihreä Aston Martin
Mersu on puettu alkavalla kaudella punaiseen, kun taas Vantage kantaa samaa vihreää väritystä Aston Martinin F1-autojen kanssa. Saman kuosin on saanut myös sarjan uusi lääkäriauto, Aston Martin DBX -katumaasturi. Mersun lääkäriautona toimii C 63 S -farmari.
Vantagen konepellin alla mylvii käytännössä sama Mersun valmistama V8 kuin AMG GT:ssäkin. Aston Martinin toimitusjohtaja Tobias Moers siirtyi tehtäviinsä juuri Mercedes-AMG:n johtajan paikalta. Myös Aston Martinin F1-tallin autot käyttävät Mersun voimanlähteitä.
Tuo kyseinen V8 on 4,0-litrainen ja varustettu kahdella turbolla. Hevosia siitä irtoaa 528. Turva-autona toimivan Vantagen aerodynamiikkaa on parannettu tuotantoversioon nähden merkittävästi, ja oppia on otettu GT4-luokkaan tehdystä Vantage-kilpurista.
F1-sarjan uutena lääkäriautona nähtävä DBX valikoitui tehtävään todennäköisesti siksi, että se on Aston Martinin malleista ainoa, johon on mahdollista sovittaa riittävä määrä ensiapuvälineitä.
Katumaasturi DBX:n siviilimallin viisi mukavuuspainotteista nahkaistuinta on vaihdettu lääkäriautoversiossa neljään kuppi-istuimeen, joissa istuvat kuljettajan lisäksi ensihoitokoordinaattori Ian Roberts sekä paikallinen lääkäri. Yksi istuin on varattu kyytiä mahdollisesti tarvitsevalle kuljettajalle.
Uudet toimitsija-Astonit nähdään ensi kertaa radalla Bahrainin testeissä tulevana viikonloppuna.
Mercedes-Benz on toimittanut F1-sarjan turva-autot kauden 1996 C36 AMG:stä lähtien.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää