Mainos

Finnairin punnitukset noteerattiin myös maailmalla – "Palaute on ollut positiivista"

Finnairin tuore päätös aloittaa matkustajien ja käsimatkatavaroiden vapaaehtoiset punnitukset on noteerattu myös ulkomailla. Esimerkiksi amerikkalainen talouslehti Fortune kertoo Finnairin punnituksista verkkosivuillaan.

Finnair on aloittanut matkustajien ja käsimatkatavaroiden vapaaehtoiset punnitukset Helsinki-Vantaan lentoasemalla. Matkustajia ja tavaroita punnitaan portilta toiselle siirrettävillä vaa’oilla.

Yhtiön tarkoituksena on kerätä nykyistä tarkempaa tietoa siitä, miten paljon matkustajat ja käsimatkatavarat oikeasti painavat. Tällä hetkellä Finnair käyttää Euroopan ilmaturvallisuusviraston EASA:n standardipainoja.

Fortunen eilen julkaistun jutun mukaan vajaat parisataa vapaaehtoista olisi jo astunut vaa’alle. Finnair on kertonut, että palaute on ollut positiivista ja ihmiset ovat ymmärtäneet, miksi punnituksia tehdään. 

Yleensä lentoyhtiöiden aloittaman punnitukset ovat liittyneet ihmisten kasvaneeseen ylipainoisuuteen, minkä vuoksi uutiset punnituksista nostattavat tunteita.

Fortune kertoo, että esimerkiksi pahasta ylipaino-ongelmasta kärsivällä Samoalla toimiva Samoa Air alkoi jo vuonna 2013 hinnoitella lippuja myös matkustajien painon perusteella.

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.