Finnair selvitti ministerille toimitusjohtaja Vauramon 130 000 euron vuotuista lisäeläkettä: "Näin ei saa käydä jatkossa"

Lintilä:"Selvitykset keskenään ristiriitaiset" 2:01

Finnair on selvittänyt elinkeinoministeri Mika Lintilälle (kesk.) toimitusjohtajansa Pekka Vauramon lisäeläkettä, joka herätti arvostelua viime viikolla.

Finnairin hallituksen puheenjohtaja Jouko Karvinen pahoittelee, että omistajaohjauksesta vastaava Lintilä sai tiedon vuoden takaisesta eläkepäätöksestä vasta median kautta.

– Olen erittäin pahoillani, että huolimatta selkeästä tavoitteestamme ja toimistamme pitää omistajaohjaus hyvin tietoisena suunnitelmasta, näyttää nyt siltä, että te asiasta vastaavana ministerinä saitte tiedon vasta median kautta. Näin ei saa käydä jatkossa. Karvinen kirjoittaa vastauksessaan Lintilälle.

Finnair maksaa tästä vuodesta lähtien 60-vuotiaan Vauramon hyväksi lisäeläkettä noin 130 000 euroa vuodessa.

Lintilä arvioi viime viikolla, että päätös toimitusjohtajan lisäeläkkeestä ei ollut valtio-omistajan tahtotilan mukainen. Valtio omistaa yli puolet Finnairista.

"Markkinakäytäntöä vastaava"

Pitkässä vastauksessaan Karvinen perustelee ministerille seikkaperäisesti yhtiön hallituksen päätöstä lisäeläkkeestä.

– Finnairin toimitusjohtajan kokonaiskompensaatio on yleistä markkinakäytäntöä vastaava, eikä se Helsingin Sanomien hiljattaisen tilastonkaan mukaan ole pörssiyhtiöiden kärkikastia, Karvinen kirjoittaa vastauksessaa.

Karvisen mukaan lisäeläkepäätöstä tehdessään ja sen jälkeen Finnair on toiminut avoimesti. Lentoyhtiön palkitsemisvaliokunnan puheenjohtaja kertoi omistusohjausyksikölle maaliskuussa 2016, että toimitusjohtajalle aiotaan esittää lisäeläkettä.

– Näkemykseni mukaan Finnairin hallitus toimi osakkeenomistajiensa edun mukaisesti ja noudatti niin lakia kuin muita julkaistuja sääntöjä, Karvinen arvioi.

Lue myös:

    Uusimmat