Finavia-jupakka jatkuu: Berner kiistää kieltäneensä kanteiden noston ex-johtajia vastaan

Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner kiistää edelleen vaikuttaneensa Finavian entisten johtajien kosvauskanteisiin. 

Uusi käänne Finavian kannejutussa 1:20

STT kertoi tänään haltuunsa saamasta sähköpostista, jonka perusteella voi tulkita Bernerillä olleen keskeinen rooli siinä, että Finavian entistä johtoa vastaan ei nostettu viime vuonna kanteita johdannaissotkussa. Johdannaiset tuottivat yhtiölle 34 miljoonan euron tappiot vuosina 2009-2011. 

Liikenne- ja viestintäministeriö myöntää sähköpostin lähettämisen. Ministeriön mukaan sähköpostiviesti ja muuta asiakirjamateriaalia lähetettiin Valtiontalouden tarkastusvirastolle sen valmistellessa laillisuustarkastuskertomusta Finavian johdannaiskysymyksessä.

Ministeriö: Selvitykset olivat kesken

LVM:n mukaan Finavian hallituksen puheenjohtajalle osoitettu sähköpostiviesti on lähetetty tilanteessa, jossa johdannaisasian hoitoon liittyvät selvitykset ovat olleet edelleen kesken.

Tässä yhteydessä hallituksen puheenjohtajan toistuvasti tiedustellessa asiaa ministeriö sanoo informoineensa häntä suunnitellusta ylimääräisestä yhtiökokouksesta ja että johdannaiskanneasiassa ei sen vuoksi tule edetä.

Ministeriön mukaan omistaja halusi selvittää syitä yhtiön hallituksen tekemiin ristiriitaisiin päätöksiin ja hallituksen jäsenten jättämään eriävään mielipiteeseen koskien kanteiden nostamista. Eriävän kannan mukaan yhtiön hallituksen huolellinen harkinta edellytti lisäselvityksien tekemistä.

Yhtiön hallitus oli tehnyt kaksi täysin erilaista päätöstä siitä, tulisiko johdannaisvastuista nostaa kanteita yhtiön entistä johtoa vastaan. Yhtiön hallitus päätti yksimielisesti 6.3.2015 olla nostamatta kanteita. Puolen vuoden päästä 25.9.2015 yhtiön hallitus puolestaan päätti täpärän äänestyksen jälkeen nostaa kanteet.

Ministeriö julkisti asiakirjoja

Ministeriö on julkaissut nyt nettisivuillaan kyseisen sähköpostin ja osia siihen liittyvästä asiakirjasta. Bernerin mukaan koko asiakirjaa ei voi julkistaa, ettei se hankaloita asian jatkokäsittelya. 

– Ministeriö ei ole puuttunut epäsopivalla tavalla Finavian operatiivisiin asioihin johdannaisasian hoitamisessa. Eikä ministeriö ole estänyt kanteiden nostamista yhtiön entistä toimitusjohtajaa tai entisen hallituksen jäseniä vastaan, sanoo ministeri Berner LVM:n tiedotteessa..

VTV:n laillisuustarkastuskertomuksessa ei myöskään väitetä ministeriön toimintaa lainvastaiseksi, eikä VTV löytänyt mitään näyttöä sille, että ministeriö olisi ottanut kantaa kanteiden nostamisen puolesta tai vastaan.

Finavian yhtiökokous edellytti 31.5.2016, että yhtiön uusi hallitus arvioi huolellisesti ja päättää tämän vuoden aikana mahdollisten vahingonkorvauskanteiden vireille panemisesta liittyen vahinkoihin, joita yhtiölle aiheutui vuonna 2011 solmituista johdannaissopimuksista. 

Näin Berner kommentoi Finavia-asiaa tiedotustilaisuudessa 31.5.2016: 

Berner Finaviasta: Kohteluni esimerkki siitä, miten paha on tarttua vaikeisiin asioihin 34:54

Lue myös:

    Uusimmat