Finanssivalvonta: Liian pitkä asuntolaina on riski

Finanssivalvonta (Fiva) varoittaa, että liian pitkät asuntolainat ovat suuria riskejä kotitalouksille. Fivan mukaan pitkät lainat lyhenevät hitaasti, minkä vuoksi korkojen noususta voi tulla iso ongelma. 

S-Pankki on tuonut markkinoille jopa 45 vuoden asuntolainat. Pankki perustelee näin pitkää laina-aikaa kuukausittaisten asumiskustannusten alentamisella. 

– Ei ole toivottavaa kehitystä, että näin pitkät laina-ajat yleistyisivät, moittii Fivan johtava riskiasiantuntija Tommi Orpana

Fiva suosittelee lyhyempiä lainoja, koska niissä riski on pienempi. Laina lyhenee nopeammin, jolloin mahdollinen korkotason nousu ei vaikuta niin voimakkaasti kuin pitkissä lainoissa. 

– Laina-ajalla pystytään aika vahvasti vaikuttamaan kuukausierään, vastaa S-Pankin kehityspäällikkö Päivi Huttunen

Hänen mukaansa pitkä laina-aika mahdollistaa sen, että asiakas voi ottaa huomioon elämäntilanteensa. Maksuerä voi olla pienempi esimerkiksi lasten syntymän jälkeen siihen saakka, kun molemmat vanhemmat ovat palanneet töihin.  

Takaisinmaksuajat venyneet vuosi vuodelta

Suomen Pankin tilastojen mukaan asuntolainojen takaisinmaksuajat ovat pidentyneet vuosi vuodelta. 

Viime vuonna uusien nostettujen asuntolainojen keskimääräinen takaisinmaksuaika oli 19 vuotta. Vuonna 2015 se oli 18 vuotta 7 kuukautta ja edellisenä vuonna 18 vuotta 2 kuukautta. 

Yli puolet vuonna 2016 nostetuista asuntolainoista oli takaisinmaksuajaltaan 20-26 vuotta. Takaisinmaksuajaltaan tätä pidemmät lainat ovat harvinaisia Suomessa. Ainoastaan yksi prosentti nostetuista asuntolainoista oli takaisinmaksuajaltaan yli 26 vuotta. 

Kotitaloudet nostivat viime vuoden mittaan uusia asuntolainoja lähes 18 miljardin euron arvosta, mikä on 8 prosenttia enemmän kuin vuonna 2015 ja 18 prosenttia enemmän kuin vuonna 2014. 

Euromääräisten asuntolainojen kanta oli joulukuun lopussa 94,1 miljardia euroa. 

Lue myös:

    Uusimmat