Promoottori Timo Isomäen järjestämillä musiikkifestivaaleilla nähdään monen musiikkigenren edustajia, mutta yksi asia yhdistää tähtiä: jos Isomäki saa erityispyynnön koskien tähden autoa, vaatimus kohdistuu tiettyyn automalliin.
– Kyllä se S-Mersu on, mitä kysytään.
Auton varustukselle ei aseteta useinkaan sen erikoisempia vaatimuksia, mutta väri on joillekin tähdille tärkeä.
– Musta. Vaalein väri, mitä on pyydetty, oli tummansininen, Isomäki kertoo nauraen.
Viime kesänä Jyväskylässä konsertoinut Tom Jones esitti toiveen, että hänelle järjestyisi ruokailu autoon – autohan oli S-sarjan Mercedes-Benz.
– Jones asui Tampereella ja keikka oli Jyväskylässä. Aikataulusyistä aterioinnit oli tarkoitus hoitaa autossa. Aikataulu ei lopulta ollutkaan niin kiireinen ja Tomppa söi keikkapaikalla. Pöydiksi olimme suunnitelleet tietokoneiden alustoja (?), jotka olisivat ajaneet asian mainiosti – pihviä autossa!
Isomäen kyydissä tähtiä on ollut vain satunnaisesti.
– Chisua olen viimeksi ajeluttanut autollani ja Tähkän Laurikin on tainnut kyydissä istua. Artistit ovat tässä mielessä omavaraisia. Ulkomaalaisartisteja ei ole tainnut olla yhtäkään – heillä on omat systeeminsä.
Onko näissä ”omissa systeemeissä” kova järjestäminen Isomäen osalta?
