Fernando Alonson nöyryyttämä McLaren-kuski vihjaa politikoinnista kulisseissa

Fernando Alonso jätti F1-jäähyväiskaudellaan McLarenilla tallikaverinsa Stoffel Vandoornen täysin jalkoihinsa. Formula E -sarjaan suuntaava Vandoorne vihjaa, että kulunutta kautta varjosti politikointi kulisseissa.

Video: Fernando Alonso kuittaili McLarenille viimeisen kerran tiimiradiossa.

Vielä F1-debyyttikaudellaan viime vuonna belgialaiskuski Vandoorne onnistui lyömään kisoissa espanjalaistähti Alonsolle kiilaa, ja taipui MM-pisteissä vain neljän pinnan erolla 13–17. Tänä vuonna Alonso jätti kuitenkin Vandoornen kuin telineisiin, päihitti tämän sesongin kaikissa 21 aika-ajossa ja MM-pisteissäkin 50–12.

Vandoorne ilmoittaa nyt pettyneensä McLarenin käytökseen.

– Ette ole nähneet kaikkea, mitä oli menossa kulissien takana, kaikkea politiikkaa, Vandoorne sanoi belgialaislehti La Derniere Heuren mukaan.

– En voi sanoa kaikkea, mutta te voitte kuvitella joitain asioita.

Alonsoa on pitkin tämän F1-uraa syytelty politikoinnista, jossa hän pyrkii taivuttelemaan tallin vahvasti puolelleen. Vandoorne ei ainakaan suoraan viitannut tähän, mutta sopimusneuvotteluista hän antoi kritisoivat sanansa.

– En kadu henkilökohtaisesti mitään, tein työni niin hyvin kuin pystyin. Se, mitä kaipasin eniten, oli joinain hetkinä luottamuksen tunne tiimistä.

– Ei ole aina helppoa suoriutua ja antaa parastaan, kun tietää, että he ovat neuvottelemassa muiden kuljettajien kanssa samaan aikaan. En kuitenkaan luovuttanut, vaan päätin kauteni joihinkin hyviin kisoihin, Vandoorne summasi.

Vandoornella on näille sanoille siltä osin katetta, että hänen viimeisten kisojensa tulossarja oli 11–8–15–14, kun taas Alonso päätti kautensa sarjaan keskeytys–keskeytys–17–11.

McLarenilla ajavat ensi kaudella Carlos Sainz Jr. ja F1-sarjassa debytoiva Lando Norris. Vandoorne sen sijaan kaasuttelee tulevalla sesongilla Formula E -sarjassa HWA-tallissa brittikuski Gary Paffettin tallikaverina.

Vandoornelta tiedusteltiin, uskooko hän palaavansa koskaan formula ykkösiin.

– En tiedä. Mutta joskus elämä yllättää. Ehkä jonain päivänä tapaamme täällä taas, Vandoorne sanoi.

Lue myös:

    Uusimmat