PMMP rikkoi hiljaisuuden keikkalippujensa jälleenmyyntitilanteeseen liittyen.
Tiistaina uutisoitiin, että useita satoja PMMP-yhtyeen Olympiastadionin keikkojen lippuja on tullut jälleenmyyntiin Lippu.fi:n ylläpitämään Fansale-lipunmyyntipalveluun. Paula Vesalan ja Mira Luodin PMMP-yhtye esiintyy kahdella loppuunmyydyllä keikalla Helsingin Olympiastadionilla perjantaina 23. elokuuta ja lauantaina 24. elokuuta.
PMMP julkaisi tiistaina Instagram-tilillään postauksen, jossa se kommentoi lippujen jälleenmyyntitilannetta ja siitä nousseita otsikoita.
– Meidän kahdelle stadionkeikalle on tulossa lähemmäs 85 000 ihmistä, PMMP-musiikin ystävää, meille tosi tärkeää tyyppiä. Stadionkonserteilla tullaan tekemään kaikkien aikojen suurin kotimaisen artistin yleisöennätys, kirjoitus alkaa.
– Lippu.fin toimitusjohtajan Juhana Stenbäckin mukaan PMMP:n stadionkonserttien Fansalen myyntimäärät suhteutettuna yleisökapasiteettiin ovat jopa normaalia pienempiä, kirjoitus jatkuu.
Kirjoituksen mukaan yhtyeellä on tiedossa, että molempien stadionkonserttien ajankohtina joillekin lipun ostaneille henkilöille on tullut esteitä.
– Jotkut teistä ovatkin meille viestitelleet näistä henkilökohtaisista syistä, kirjoitus jatkuu.
