Mainos

Facebookiin tulee verkkokauppojen arvostelumahdollisuus

Facebookissa on ollut mainoksia jo vuosien ajan, mutta nyt palveluun ollaan lisäämässä verkkokauppojen arvostelumahdollisuutta. Tällä metsästetään esimerkiksi harhaanjohtavasti tuotteitaan esille tuovia toimijoita. Asiasta uutisoi TechCrunch.

Piakkoin Facebookissa on mahdollista arvostella verkkokauppoja, joiden uutisvirran joukkoon asetettujen mainosten perusteella on ostanut tuotteita. Joillakin myyjillä on tapana mainostaa tuotteitaan turhankin positiivisessa valossa, mikä saa harhaanjohdetut kuluttajat ymmärrettävästi pettymään. Facebook yrittää taistella tätä ongelmaa vastaan tarjoamalla väylän arvostella verkkokauppoja muun muassa tuotteen laadun, toimitusajan tai muun ominaisuuden perusteella.

Vastedes Facebook kertoo mainosasetuksissa, mitkä kaikki mainokset ovat johtaneet ostotapahtumaan. Mainostavia tahoja voi sitten halutessaan arvioida, millä pyritään Facebookin mukaan kahteen lopputulemaan. Ensinnäkin, kaupoilla on mahdollisuus parantaa toimintaansa ja mainoksiaan kuluttajapalautteen perusteella, minkä lisäksi Facebook voi kieltäytyä näyttämästä useita negatiivisia arvioita saaneiden toimijoiden mainoksia.

Facebook pyrkii tosissaan mukaan myös nettikauppaan. Hiljattain myös yksityisille ihmisille lisättiin mahdollisuus mainostaa esimerkiksi Facebook-kirppiksillä myymiään tuotteita uutisvirrassa pientä korvausta vastaan. Mainoksia on siis tulossa rutkasti lisää moninaisilta eri tahoilta, joten päätös tarkkailla myyntitoimintaa arvostelumahdollisuudella vaikuttaa enemmän kuin järkevältä ratkaisulta.

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.