F1-lupaus hurjassa paikassa: korvaa Lewis Hamiltonin, tyrkyllä jopa ensi kauden kisakuskiksi

Videolla Tulosruudun raportti edellisestä F1-kisasta, Las Vegasin GP:stä.

21-vuotias tanskalaiskuljettaja Frederik Vesti on sangen hurjassa paikassa tulevana viikonloppuna Abu Dhabissa.

Vesti ei pelkästään kisaa F2-luokan kauden päätöskisoissa, vaan hän on valtavassa näyteikkunassa myös F1:n puolella.

Vesti korvaa Mercedeksen Lewis Hamiltonin Abu Dhabin GP:n ensimmäisissä vapaissa harjoituksissa. Hän antaa tuolloin näyttöjä jopa F1:n ensi kauden kisakuskipaikkaa varten.

F1-Insiderin mukaan Williamsin tallipäällikkö, entinen Mercedes-vaikuttaja James Vowles aikoo seurata todella tarkalla silmällä sitä, millaisia aikoja Vesti pystyy ajamaan Mercedeksellä Abu Dhabin näyttämöllä.

Taustalla on Williamsin edelleen auki oleva kuljettajatilanne. Williams ei ole vieläkään vahvistanut sitä, kuka toimii thaimaalaisen Alexander Albonin tallikaverina kaudella 2024.

Williamsin toinen nykykuski Logan Sargeant vakuutti viime viikonloppuna Las Vegasissa, kun hän ylsi aika-ajossa peräti seitsemänteen ruutuun.

Sargeant, 22, on kuitenkin ailahdellut tällä kaudella. Jenkkikuski on jäänyt pahasti tallikaverinsa Albonin jalkoihin. Samaan aikaan kun Sargeant on ottanut vain yhden MM-pisteen, Albonilla niitä on 27.

F1-näyteikkunan lisäksi tanskalaiskuski Vesti osallistuu normaalisti myös F2-sarjan päätöstapahtumiin ja sessioihin.

– Hän on osoittanut sen, että hän on kypsä kaveri ja olemme varmoja siitä, että hän pärjää näyttöpaikassaan, Mercedeksen pääinsinööri Andrew Shovlin totesi Vestistä.

Vesti on F2:n pistetaulukossa toisena heti Théo Pourchairen takana.

Lue myös:

    Uusimmat