F-Securen Hyppönen: Ylivertainen keinoäly olisi perustavanlaatuinen virhe
Yhä useampi merkittävä asiantuntija on alkanut karsastaa ajatusta keinoälyn nopeatempoisesta kehittämisestä.
Syy tähän on yksinkertainen: mikäli keinoälyn kehittäminen jatkuu yhtä hurjalla tahdilla kuin nyt, niin sen kapasiteetti ylittää jossakin vaiheessa ihmisen ymmärryksen rajat.
Kuuluisa fyysikko Stephen Hawking on varoitellut, että keinoälyn kehittäminen liian pitkälle voi johtaa lopulta ihmiskunnan tuhoon.
Ihmisen evoluutio ei tietyn pisteen jälkeen enää pysy keinoälyn kehittymisen vauhdissa.
Tosielämän "Tony Stark - Ironmanina" tunnettu keksijä/miljonääri Elon Musk on myös kertonut olevansa varpaillaan keinoälyn kanssa. Hänen mielestään keinoäly, tai lyhyemmin sanottuna AI (Artificial intelligence) on suurin ihmiskunnan olemassaoloa uhkaava asia.
Musk on todennut, että jonkinlainen keinoälyn säätely olisi hyvä, jotta emme tulisi tehneeksi mitään typerää.
Hyppönen: Elon on äijä!
Eilen tietoturvayhtiö F-Securen tutkimusjohtaja Mikko Hyppönen vastaili Reddit-palvelussa tietoturva-aiheista esitettyihin kysymyksiin. Eräässä kysymyksessä kysyttiin Hyppösen kantaa keinoälyn kehittämiseen.
Hyppönen antoi vastauksessaan vahvan tuen Elon Muskille.
-Elon on äijä. Olen aina pitänyt Tony Starkia roolimallinani ja Elon on tosielämässä lähimpänä tätä hahmoa.
Hyppönen kertoo Muskin ja Hawkingin tavoin pitävänsä keinoälyn kehitystä pelottavana.
-Uskon, että ylivertaisella älyllä varustetun entiteetin luominen omaan elinympäristöömme olisi perustavanlaatuinen evolutiivinen virhe, kommentoi Hyppönen ytimekkäästi.
Uusimmat
-
06:26
Turkissa ratkeaa tänään, jatkuuko Erdoganin valtakausi – "Vastakkain on nyt kaksi haukkaa"
-
06:07
Mediat: Yhdysvalloissa päästy alustavaan sopuun velkakaton nostamisesta
-
05:46
Venäjä iski jälleen Kiovaan, yksi ihminen kuollut ja kolme saanut vammoja
-
05:12
Yksi ihminen kuoli huoneistopalossa Varkaudessa, muut asukkaat evakuoitiin talosta
-
23:29
Poliisi ottanut kiinni yli 1500 Elokapina-liikkeen aktivistia Hollannissa – kymmeniä odottaa syytteet
-
23:03
Kimi Räikkönen sai vielä pitää F1-ennätyksensä – näin Max Verstappen riisti paalun Fernando Alonsolta
-
23:02
Aki Kaurismäen elokuva voittanut Cannesin elokuvajuhlien tuomaristopalkinnon
-
22:34
Charles Leclercille lähtöruuturangaistus Monacon GP:hen
-
22:22
Saksan sankari häkeltyi upeasta voittomaalistaan – "Pystyin hädin tuskin hengittämään"
-
22:16
Loton 2 000 000 euron potille ei voittajaa – tässä oikea rivi
-
22:13
200 miljoonan euron rankkarit! Luton nousee Valioliigaan hurjan trillerin päätteeksi
-
22:01
MM-kisoissa pamahti huikea jättipaukku – taustalla häärinyt Pekka Kangasalusta: "Vaikea löytää sanoja!"
-
21:48
Tutkijat sörkkivät koe-eläimen ”sonic hedgehog” -geeniä: Suomut muuttuivat höyheniksi
-
21:46
Yksi Suomen kansalainen pelaa MM-finaalissa – tämän toivomuksen hän välitti suomalaisille uroteon jälkeen
-
21:46
HJK kompastui sarjajumboon – tulokasvahti torjui IFK Mariehamnille pisteen
-
21:38
Riemu repesi Saksan pukukopissa, suomalaisluotsikin pisti tanssiksi – näin finaalipaikkaa juhlittiin
-
21:10
Jääkiekon MM-kisojen 2023 otteluohjelma, tv-lähetykset ja tulokset
-
21:05
Saksa historiallisesti MM-finaaliin! Takaa-ajo huipentui jatkoaikavoittoon
-
21:02
Näin taiteilijapari Krista Kosonen ja Antti J. Jokinen aikatauluttavat lapsiperhearkeaan: "Se on aikamoinen säätö ja sotku"
-
20:31
Eeva Lehtimäen kommentti: Maahanmuuttokriisistä hauraaseen sopuun – Säätytalo jatkaa kohti oikeistohallitusta
-
Lataa lisää