Exän uusi rakas lisäsi Katien lapsista kuvia someen – nainen muistuttaa nyt tärkeästä asiasta: "Se ei koskaan voi tehdä minusta vähemmän äitiä"

10 asiaa, joita äitisi ei ikinä kertonut sinulle 1:13
10 asiaa, joita äitisi ei ikinä kertonut sinulle...

Kun Katien ex-aviomiehen uusi rakas lisäsi sosiaaliseen mediaan kuvia Katien lapsista hashtageilla #perhe ja #rakkaus koristeltuina, Katie tunsi tuskaa. Nyt hän kuitenkin saa voimaa ajatellessaan, ettei rakkautta voi olla liikaa.

Katie Bingham-Smithin ex-miehellä on uusi rakas. Katie myöntää, että on vakoillut miehensä uutta naista "kevyesti" netissä.

Erään kerran Katie kuitenkin havaitsi sosiaalista mediaa selatessaan, että nainen oli jakanut siellä kuvia itsestään Katien lasten kanssa. Uusperhe istui kuvissa terassilla ja vietti aikaa yhteismatkalla. Kuviin oli lisätty hashtageja, kuten #perhe ja #rakkaus.

"Hän todella venyttää rajoja, nuo ovat minun lapsiani..."

Katie myöntää, että aluksi kuvien näkeminen aiheutti hänessä aivan uudenlaisia tunteita.

– Vatsassani pyöri hieman, kurkkuani pisteli ja koin tunteita, joita häpeän kertoa tunteneeni: "Tämä ei ole reilua. Hän todella venyttää rajoja, nuo ovat minun lapsiani. Ei tuo ole hänen perheensä, se on minun", Katie kuvailee ajatuksiaan Scary Mommy -sivustolla.

Katien ystävä ihmetteli, miten Katie kykenee seuraamaan rauhallisesti exänsä uuden rakkaan kuvajulkaisuja. Katie ei kuitenkaan aina ottanut tilannetta rauhallisesti.

– Olen hetkittäin itkenyt niin kovaa, että itku sai minut oksentamaan neljä kuppikakkua, jotka aiemmin olin syönyt. On ollut iltoja, joina nainen tervehtii lapsiani ovella ex-aviomieheni kanssa sen jälkeen, kun minä ja lapset olemme viettäneet ihanan päivän yhdessä enkä ole valmis päästämään lapsia menemään, Katie kuvaa.

"Naisen läsnäolo heidän elämässään ei koskaan voi tehdä minusta vähemmän äitiä"

Katie kuitenkin saa voimaa ajatellessaan, ettei rakkautta voi annostella ja käyttää loppuun. Se, että uusi ihminen rakastaa lapsia, ei vie Katielta mitään.

– Naisen läsnäolo heidän elämässään ei koskaan voi tehdä, eikä koskaan ole tehnyt, minusta vähemmän äitiä – lasteni äitiä, Katie kuvaa.

– Hän rakastaa heitä, kyllä. Hän rakastaa heitä kovasti, ja se tekee oloni onnekkaaksi, kiitolliseksi ja vahvaksi. Tiedän, että hänen rakkautensa tekee lapsistani parempia ja auttaa heidät vaikeiden aikojen läpi.

"Tämä ei ole kisa"

Katien ei tarvitse kantaa huolta siitä, että äitipuoli olisi lapsille ilkeä tai laiminlöisi heitä. Sen sijaan tämä rakastaa Katien lapsia ja saa heidät kukoistamaan.

– Tämä ei ole kisa siitä, kenellä on eniten tarjottavaa minun lapsilleni. Meidän lapsillemme. Lasteni sydämet eivät ole pallo, jota voi heitellä edestakaisin, Katie sanoo.

– Lasten tunteet eivät ole jotakin, millä jonglöörausta harjoitellaan. Tämä ei ole peliohjelma, jossa laitamme heidät valitsemaan kahden naisen välillä, kahden naisen, joista kumpikin haluaa heille parasta. Ei.

Perheestä ja rakkaudesta riittää jaettavaksi monille

Kun ex-miehen uusi naisystävä soittaa Katien tyttärelle ja haluaa puhua tytön kanssa videpuhelun, Katie sallii sen. Katie myös lähettää naiselle viestejä kertoakseen, että tytär tarvitsee tamponeja, ja äitipuoli hankkii ne – hänhän haluaa tytölle parasta.

– Kun lastesi tarpeet ovat keskiössä, pistelaskulle ei ole mitään sijaa, Katie huomauttaa.

Katie haluaa lastensa oppivan, että perheestä ja rakkaudesta riittää jaettavaksi monille. Siksi hän opettaa lapsille esimerkillään, että myös äitipuoli saa rakastaa lapsia niin paljon kuin haluaa – ja he saavat rakastaa tätä.

– Minun täytyy tehdä näin, koska se tuntuu oikealta koko olemukseni ytimessä, Katie sanoo.

"En halua sitä itselleni, enkä varsinkaan heille"

Katie huomauttaa, että ainoa toinen vaihtoehto suhtautua tilanteeseen olisi etsiä jatkuvasti paniikissa merkkejä siitä, että lapset rakastavat "oikeaa" äitiään enemmän.

– En halua sitä. En itselleni, enkä varsinkaan heille. Ja rehellisesti, en enää koskaan halua viettää aikaani itkien niin paljon.

Lue myös:

    Uusimmat