Ex-ylikomisario paljastaa: Poliisi käytti vuosia mahdollisesti virheellisiä tuloksia näyttäneitä nopeustutkia – "Kuinka monta aiheetonta sakkoa tätä ennen annettiin?"

Mitkä ylinopeuskamerat ovat päällä? 7:30
Mitkä ylinopeuskamerat ovat päällä?

Suomen poliisi käytti vuosien ajan mahdollisesti virheellisiä mittaustuloksia antavia nopeustutkia, eikä kenelläkään ole arviota siitä, kuinka monelle ehdittiin tänä aikana kirjata sakkoja väärin perustein.

Mahdollisesti virheellisiä mittaustuloksia antavia nopeustutkia oli käytössä vuodesta 1987 aina vuoteen 2000 saakka, paljastaa eläkkeelle jäänyt ylikomisario Olavi Lempinen uudessa kirjassaan "Poliisin pimeä puoli".

Hänen mukaansa nopeusvalvontatutkien puutteet oli huomattu jo aikaisemmin, mutta niiden käyttöä jatkettiin silti. Kenttäpartioiden oletettiin osaavan tulkita virheellisiä tuloksia ja korjata niitä asianmukaisesti.

– Minulle tämä selvisi vasta joulukuussa 2017, kun eräs toinen eläköitynyt poliisi halusi minun tuovan asian esille kirjassani. Olin järkyttynyt, Lempinen kuvailee.

Tutkavirheet saattoivat olla merkittäviä

Ongelmia nopeustutkissa oli Lempisen mukaan vain tietyissä olosuhteissa.

Virheellisiä tuloksia saattoi tulla esimerkiksi vesi-ja lumisateiden aikana tai poliisiauton ollessa liikkeellä. Selkeällä säällä mittausvirheitä ei huomattu.

– Saattoi olla niin, että vastaantuleva auto ajoi todellisuudessa 50 kilometrin tuntinopeutta, mutta tutka laski auton nopeudeksi 70 kilometrin tuntivauhdin.

Hän selittää tätä tutkan vaikeuksilla tunnistaa, minkä auton nopeudesta oli kyse.

– Virhe lisäsi poliisiauton ja vastaantulevan auton välisen nopeuserotuksen kaksinkertaisena mittaustulokseen.

Aiheettomasti sakotettujen määrää ei voi tietää

Vuosien aikana aiheettomia sakkoja saattoi Lempisen mukaan siis tulla satoja, kenties jopa tuhansia.

Entistä ylikomisariota paljastus järkytti henkilökohtaisesti. Hän nimittäin oli aikoinaan yksi nopeusvalvontatutkien puolestapuhujista.

– Minä annoin monta kertaa lausunnon, että vain käyttäjä voi erehtyä, laite ei erehdy koskaan.

Laite kuitenkin erehtyi, ja viimein 2000-luvun taitteessa asiaan havahduttiin yleisemmin myös poliisin sisällä, Lempinen kertoo. Hänen mukaansa havainnot eivät vuotaneet ikinä julkisuuteen, vaan asia puitiin sisäisesti.

Tämä johti ohjeistusten uusimiseen ja siihen, että yhden henkilön tehtäväksi tuli kiertää maakunnissa neuvomassa partioita tutkalaitteilla mittaamisessa. Virheelliset tutkat kuitenkin jätettiin käyttöön.

– Kuinka monta aiheetonta sakkoa tätä ennen annettiin? Siihen ei pysty kukaan vastaamaan, Lempinen toteaa.

Nykylaitteilla mittaustulokset täsmällisiä

Entinen ylikomisario ei epäile nykylaitteiden täsmällisyyttä. Hänen mukaansa teknologia on harpannut eteenpäin ja tutkalaitteet toimivat erilaisissa sääolosuhteissa.

Vastuunkaan ei tulisi Lempisen mukaan langeta nykyisen tai edes entisen poliisijohdon harteille, mutta tapahtuneesta olisi hyvä ottaa oppia.

– Hävettäväähän se on, että näin voi käydä. Asia ei saa enää toistua eikä sitä saa lakaista maton alle, Lempinen toteaa.

Asiasta uutisoi ensimmäisenä Apu.

Lue myös:

    Uusimmat