Taas uusi tapaus! Hämeenlinnalainen Antti sai 140 euron ylinopeussakot, vaikka auto seisoi katoksessa kotipihalla: "Jää vähän sellainen olo, että täytetään valtion kassaa"

MTV Uutisten kysely: Suomalaiset suhtautuvat melko myönteisesti poliisin liikennekameroihin 1:41
MTV Uutiset selvitti: Suomalaiset suhtautuvat melko myönteisesti peltipoliiseihin – katso uutisvideo!

Uutisoimme alkuviikolla kempeleläisestä Taitosta, jonka postilaatikkoon kolahti sakkolappu toiselta puolen Suomea. Sakko osoittautui virheelliseksi, sillä miehen auto seisoi tapahtuma-aikaan tukevasti parkissa.

Uutisen julkaisemisen jälkeen lukijat ovat ottaneet toimitukseen yhteyttä kertoakseen tarinansa virheellisistä sakoista. Tuorein tapaus on tältä päivältä.

Hämeenlinnalainen Antti kertoo hätkähtäneensä 140 euron rikesakkoa, jonka mukaan hän olisi ajanut Akaassa 80 kilometrin tuntinopeusalueella 87 kilometrin tuntinopeutta. Tosiasiassa miehen auto seisoi rikesakon kirjaamispäivänä autokatoksessa kotipihalla.

– Tässähän ei ollut tapahtumapaikalle matkaa niin dramaattisesti, Antti toteaa viitaten kempeleläisen Taiton toiselta puolen Suomea saamaan sakkoon.

Parkkihallien kanssa ei ongelmaa

Poliisin liikenneturvallisuuskeskuksen johtaja Dennis Pasterstein kertoi aiemmin MTV Uutisille, että virhetulkintoja peltipoliisien ottamista kuvista tapahtuu vuosittain arviolta joitakin satoja. 

– Niitä sattuu päivittäin, mutta jos ajatellaan, että meillä on 600 000 tapausta vuodessa, niin prosentuaalisesti niitä ei ole paljon, Pasterstein kertoo.

Pastersteinin mukaan eniten virheitä sattuu kirjainten Y ja V kanssa, sekä numeroiden 5 ja 6 sekoittuessa toisiinsa. Myös hämeenlinnalaisen Antin rekisterinumerossa komeilee numero 6, mikä saattaa olla virhesakon syy.

– Parkkihalleissahan on näitä rekisterikilpiä tunnistavia kameroita, jotka päästävät automaattisesti ulos porteista. Niiden kanssa ei ole ikinä ollut ongelmaa, Antti ihmettelee.

"Ylinopeudet vaarallisempia taajamassa"

Peltipoliiseihin Antti suhtautuu varovaisen myönteisesti, mutta kertoo miettineensä usein kameratolppien sijoittelua.

– Mielestäni peltipoliisien sijaintia tulisi kohdistaa taajamiin. Useinhan ne ovat valtateiden varrella, mutta mielestäni ylinopeudet ovat vaarallisempia siellä, missä liikkuvat myös kevyen liikenteen kulkijat. 

– Esimerkiksi saamani virheellisen sakon ylinopeus olisi varmasti vaarallisempi taajamassa. Näistä valtateiltä jaetuista rikesakoista jää vähän sellainen olo, että täytetään valtion kassaa, hän päättää. 

Oletko sinä saanut postissa virheellisen ylinopeussakon? Ota yhteyttä toimitukseen sähköpostitse uutiset@mtv.fi tai WhatsApp-numeroon 040 578 5504.

Lue myös:

    Uusimmat