Mainos

Ex-perussuomalaiset: Ryhmässämme ei muita lähtijöitä

Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho arvioi torstaina, että Uuden vaihtoehdon riveistä saattaisi olla Kike Elomaan lisäksi muitakin tulijoita takaisin perussuomalaisiin, mutta STT:n haastattelemat ex-perussuomalaiset tyrmäsivät moiset puheet.

Pentti Oinonen ei Elomaan lähdön jälkeen pysty kuvittelemaan ketään Uuden vaihtoehdon jäsentä, joka palaisi perussuomalaisten riveihin.

– Tuuli huulia heiluttaa, Oinonen arvioi Halla-ahon puheita.

Muun muassa Martti Mölsä ja Kai Turunen kiittelivät uuden ryhmänsä yhteishenkeä, ja Anne Louhelaisen mukaan yhteishenki vain vahvistui Elomaan lähdön seurauksena.

Ari Jalonen, Kimmo Kivelä ja Kai Turunen pohtivat, että Elomaan paluupäätöstä saattaa paljolti selittää hänen sosiaalisessa mediassa osakseen saama ankara kritiikki, johon Elomaa itsekin tiedotustilaisuudessaan viittasi.

– Jos katselee Facebookia ja Twitteriä, niin kyllähän siellä houkuttelua, painostusta ja jopa uhkailua ilmassa on. Kyllä tässä on käytössä monenmoiset keinot, Jalonen sanoi STT:lle.

STT:n haastattelemat ex-perussuomalaiset eivät tunne vetoa takaisin vanhaan puolueeseensa, sillä puolue muuttui niin totaalisesti Jyväskylän puoluekokouksessa.

– Tuskin he minua huolisivatkaan missään olosuhteissa. Tunne on molemminpuolinen, Kimmo Kivelä sanoi.

– Olen eronnut perussuomalaisista enkä mene takaisin vaikka tulisi heinäsirkkoja päälleni tai hyeenalauma kimppuun, Vesa-Matti Saarakkala viestitti STT:lle.

Juvonen ja Ruoho pohtivat edelleen 

Perussuomalaisista eronneet, mutta Uuden vaihtoehdon ulkopuolelle jääneet Arja Juvonen ja Veera Ruoho kertoivat STT:lle torstaina pohtivansa edelleen jatkoratkaisujaan.

Juvonen arvioi ilmoittavansa ryhmäratkaisustaan ennen eduskunnan kesälomille jäämistä. Ruoho puolestaan sanoi päättävänsä ehkä juhannuksena, milloin ratkaisunsa tekee.

– On ollut kannustavaa huomata, että ajamalleni politiikalle on kysyntää eri tahoilla, Juvonen sanoi STT:lle.

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.