F1

F1

Formulakausi käynnissä!

Koko kausi suorana C Moressa

Katso lisää

Ex-kuljettajalta vahva näkemys Valtteri Bottaksen avausvoitosta – "Se päästi hänet pälkähästä"

4:26
Kauden avauskilpailun päätöskierros huipentui Itävallassa Valtteri Bottaksen voittoon.

Entinen F1-kuski Jolyon Palmer uskoo avauskilpailun voittaneen Valtteri Bottaksen kisan pelastuneen turva-autojen vuoksi.

Bottas ajoi lähdöstä maalin ykköspaikalla, vaikka tallitoveri Lewis Hamilton antoi suomalaiselle kovaa painetta valtaosan kilpailusta. Viidennestä ruudusta toiseksi kisan alkutaipaleella noussut Hamilton ajoi vahvasti Bottasta kiinni ennen kisan ensimmäistä turva-autoa.

F1:ssä vuosina 2016-17 ajaneen Jolyon Palmerin mukaan Bottas pelastui radalle otetun turva-auton myötä.

– Hän teki kaiken, mitä hänen pitikin, mutta hänen vauhtinsa ei ollut yhtä hyvää kuin Hamiltonin, joka pystyi ajamaan tasaisesti sekunnin päässä Bottaksesta ja sai häntä kiinni ennen ensimmäistä turva-autoa, Palmer sanoo BBC:n podcastissa.

– Luulen, että ilman ensimmäistä turva-autoa Bottas olisi ollut ongelmissa.

Palmerin silmiin näytti siltä, ettei Bottas kyennyt pitämään renkaistaan yhtä hyvää huolta kuin Hamilton. Turva-auton myötä kumpikin kuljettaja otettiin samalta kierrokselta varikolle, joten taktisia eroavaisuuksia ei nähty.

– Hamilton olisi voinut yrittää ensimmäisenä varikkopysähdystä tai pakottaa Bottaksen pysähtymään aikaisin, sitten Hamilton olisi voinut ajaa pitkän stintin ja hyökätä hänen kimppuun kisan lopussa, Palmer pohtii.

– Ensimmäisen turva-auton takia he molemmat pysähtyivät, ottivat saman renkaan, ja se päästi Bottaksen pälkähästä, hän jatkaa.

Vaikka Bottaksen kisavauhti ei välttämättä ollutkaan aivan tallitoverinsa tasolla, ylitti suomalainen silti ruutulipun ensimmäisenä. Palmer myöntää, että Bottas piti hermonsa hyvin kurissa, vaikka Hamilton vaanikin taustapeileissä.

– En usko, että se oli yksi hänen parhaista ajoistaan, mutta noissa olosuhteissa hän voitti kisan. Hän suoriutui hyvin Hamiltonin paineen alla, eikä tehnyt virheitä. Kisan voittaminen ennen Hamiltonia on erittäin hyvä saavutus.

Lue myös

    Uusimmat

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja