Euroviisuvoittaja Måns paljastaa MTV.fille: Tällainen on unelmieni nainen

Viime viikonloppuna Suomessa keikkailleella Måns Zelmerlöwillä on takanaan kiireinen vuosi. Tulevaisuudessa hän haluaisi musiikin lisäksi tehdä töitä näyttelijänä.

Laulaja Måns Zelmerlöw veikkaa, että hänen viisuvuoteensa on mahtunut kaikkiaan 320 matkustuspäivää. Hän on kotimaansa Ruotsin lisäksi kiertänyt ympäri Eurooppaa ja vieraillut myös Australiassa.

Viime viikonloppuna hän esiintyi Suomessa.

– Rakasta esiintyä Suomessa. Yleisö on hyvä ja kiitollinen, hän hehkuttaa MTV.fin haastattelussa.

– Ja rakastan minttuviinaa!

Zelmerlöw nousee vielä toukokuussa juontamaan vuoden 2016 euroviisujen semifinaalit sekä finaalin. Sitten hän ei enää voi rakentaa uraansa sen ympärille, että hän on euroviisuvoittaja.

– Euroviisut ovat antaneet paljon. Monet unelmani ovat toteutuneet. Olen saanut kuulijoita myös Ruotsin ulkopuolelta. Vuosi on ollut hektinen, mutta olen todella kiitollinen kaikesta, Zelmerlöw tunnelmoi.

Tällä hetkellä Zelmerlöw kirjoittaa uutta albumia. Aikeissa on myös toinen Euroopan-kiertue.

– Paljon on nyt itsestäni kiinni. On mietittävä, millaista musiikkia julkaisen ja kuinka usein, Zelmerlöw pohtii.

– Haluaisin myös näytellä elokuvissa. Olen esiintynyt musikaaleissa, mutta se on niin erilaista. Minulle sillä ei ole väliä, olisiko kyseessä komedia vai draama, kunhan ei tarvitsisi näytellä itseään, vaan saisin tehdä oikean roolityön.

Vaikka euroviisuvuosi tulee muutaman kuukauden päästä päätökseensä, Zelmerlöw ei halua sulkea ovea laulukilpailulle kokonaan.

– Olen aina rakastanut euroviisuja. En olisi yllättynyt, vaikka esiintyisin niissä joskus uudestaan, hän väläyttää.

– Unelmoin jo lapsena, että saisin esiintyä euroviisujen lavalla. Sitten kohdalle osui oikea kappale, Heroes, jonka kanssa ajattelin, että lavalla voisi tehdä jotain hienoa. Oli upeaa päästä lavalle, mutta vielä upeampaa oli voittaa koko kilpailu.

Yksityiselämässään kiireinen laulaja viihtyy tällä erää sinkkuna. Lämpimät tunteensa hän kohdistaa koiraansa Messiin. Koira on saanut nimensä jalkapalloilija Lionel Messin mukaan, joka pelaa Zelmerlöwin lempijalkapallojoukkue Barcelonassa.

– Unelmieni nainen olisi kunnianhimoinen ja huumorintajuinen. Rakastuminen tapahtuu, kun se tapahtuu. Sitä ei voi pakottaa, eikä rakkautta voi väkisin etsiä.

Lue myös:

    Uusimmat