Ammattilaisraadit ovat tänään katsomassa viisufinalistien esityksiä.
Vuoden 2025 euroviisufinaali kilpaillaan Sveitsin Baselissa lauantaina 16. toukokuuta. Suomen Erika Vikman esiintyy viisufinaalissa paikalla 13, eli ensimmäisen puoliskon viimeisenä, ja Ruotsia edustava suomalaisyhtye KAJ puolestaan paikalla 23.
Euroviisufinaalissa äänestävät sekä yleisö että maakohtaiset ammattilaisraadit, niin kutsutut juryt. Kukin ammattilaisraati antaa finaalissa pisteet siten, että raadin mielestä paras esitys saa 12 pistettä, toiseksi paras 10 pistettä ja seuraavat kukin 8, 7, 6, 5, 4, 3, 2 ja 1 pistettä.
Viisufinalisteilla on perjantai-iltana näytön paikka, sillä ammattilaisraadit ovat katsomassa illan läpimenoa ja pohtivat näkemänsä perustella, miten he jakavat jury-pisteensä esiintyjille. Jury-pisteet ovat aiemmin koituneet esimerkiksi Käärijän kohtaloksi, vaikka hän olikin omana viisuvuotenaan yleisön suosikki.
– Tuomaristo näkee tänään kaikki finaaliesitykset ja miettii pisteet, jotka huomenna kerrotaan. Tänään pitää kaiken mennä nappiin, Baselista käsin raportoiva MTV Uutisten toimittaja kertoi Seitsemän uutisissa.

