Euroopan parlamentti haluaa höllätä kasvien geenimuokkaukseen liittyviä sääntöjä – jäsenmaat erimielisiä

Euroopan parlamentti haluaisi saada geneettisesti muokattuja kasveja Euroopan ruokapöytiin nykyistä enemmän, mutta jäsenmaat eivät löytäneet asiasta keskenään yhteistä näkemystä. 

Parlamentti hyväksyi oman kantansa asiaan keskiviikkona niukalla enemmistöllä ja tiedotti asiasta tänään keskiviikkona.

Muuntogeenisiä kasveja ei saa tällä hetkellä viljellä tai markkinoida, ellei niille ole myönnetty erikseen lupaa EU:ssa. Muun muassa Suomen ruokavirasto luonnehtii nykyistä hyväksymisprosessia tiukaksi.

Euroopan parlamentti kuitenkin haluaisi osan geneettisesti muokatuista kasveista nykyistä löyhemmän sääntelyn piiriin.

Uusi sääntely koskisi sellaisia muokattuja kasveja, joiden muutokset voisivat syntyä myös luonnollisesti. 

Vanhan sääntelyn piiriin jäisivät yhä kasvit, joihin on lisätty geneettistä materiaalia muista kuin luonnollisesti risteytyvistä lajeista.

Myös unionin jäsenmailta odotettiin määräenemmistöllä synnytettyä yhteistä näkemystä asiasta keskiviikkoiltaan mennessä, mitä jäsenmaat eivät kuitenkaan onnistuneet saavuttamaan. 

Kesän parlamenttivaalien takia tämä voi tarkoittaa vähintään sääntelyhankkeen lykkäytymistä.

Tekniikat kehittyneet

Tavoitteet genomitekniikoilla jalostetuissa kasveissa ovat samoja kuin luonnollisessa jalostuksessa. Kasvit haluttaisiin esimerkiksi saada kestämään paremmin kasvintuhoajia, tauteja ja hankalia olosuhteita.

EU-komissio on halunnut uutta sääntelyä muun muassa siksi, että jalostustekniikat ovat kehittyneet.

Uuden sääntelyn piiriin tuleville kasveille olisi kaksi erilaista luokkaa. Ensimmäiseen luokkaan kuuluisivat lajikkeet, joissa muutos on vähäistä. Toiseen luokkaan kuuluisivat loput.

Ensimmäisen kategorian kasvien tulkittaisiin vastaavan tavanomaisia, joskin parlamentti haluaisi merkinnät sekä kuluttajille että siemeniin. Näin esimerkiksi luomuviljelijät voivat varmistua kylvävänsä luomua.

Toisessa kategoriassa sääntely pysyisi yhä varsin tiukkana, ja siihen kuuluvia kasveja kohdeltaisiin suurimmalta osin vanhan sääntelyn kaltaisesti. Euroopan parlamentti pitäisi myös lupamenettelyn toiselle ryhmälle voimassa, joskin se olisi valmis nopeuttamaan riskinarviointia.

Jäsenmailla ei sopua

Vain parlamentin kanta ei riitä sääntelyn hyväksymiseksi, eivätkä unionin jäsenmaat saaneet muodostettua määräenemmistöä yhteisen kannan taakse keskiviikkona.

Neuvottelujen loppupuolella ainakin Puola toi esille huoltaan, ettei suurten toimijoiden tulisi voida sivuuttaa markkinoilta pieniä toimijoita patenteillaan. Myös Euroopan parlamentti haluaisi kieltää uudella tavalla jalostettuihin kasveihin liittyvät patentit.

Patentteja varten on olemassa oma sääntelynsä, jota myös on tarvittaessa mahdollista tarkastella uusiksi.

Lue myös juttu vuodelta 2022: Vihreät kannattaa GMO-sääntelyn purkamista

Lue myös:

    Uusimmat